Tredu » Tiedotteet » Oppisopimusviikko on käynnissä

Oppisopimusviikko on käynnissä


Valtakunnallista Oppisopimusviikkoa vietetään 9.¬–13.10.2017 ensimmäistä kertaa Suomessa. Työn ja oppilaitosopiskelun yhdistävää oppisopimuskoulusta juhlistetaan yli 150 verkko- ja paikallistapahtumassa ympäri maan.

Vuosittain oppisopimuksella opiskelee noin 50 000 ihmistä ja määrän toivotaan kasvavan. Siksi oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista halutaan kertoa oman teemaviikon avulla. Oppisopimusviikossa on mukana koulutuksenjärjestäjät ympäri Suomen ja sen virallisena suojelijana toimii opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Yhteistyökumppaneihin kuuluu mm. opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT ja Suomalaisen Työn Liitto.

Vuoden oppisopimusopiskelija edistää saamenkielistä varhaiskasvatusta

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry on valinnut vuoden 2017 oppisopimuspalkittavat. Tunnustukset myönnettiin ensimmäistä kertaa. Vuoden oppisopimusopiskelijaksi on valittu lapsi- ja perhetyön perustutkinnon suorittanut Ara Aikio Utsjoelta. Hän työskentelee Utsjoen kunnalla Utsjoen päiväkodin saamenkielisellä Duottaraski-osastolla.

Vuoden työpaikkaohjaajaksi nimitettiin 37 vuotta työpaikkaohjaajana toiminut Jouko Mustalampi painotalo Seripiste Oy:stä Jyväskylästä. Vuoden oppisopimustyönantaja on pitkäaikaistyöttömille ja maahanmuuttajille koulutuksen mahdollistanut Lintulammen asukasyhdistys ry Oulusta. Yhdistyksellä on tällä hetkellä yli 60 oppisopimuskoulutettavaa.

Nykyaikainen ja joustava koulutusmuoto

Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Tutkinnosta noin 80 prosenttia suoritetaan työpaikalla ja 20 prosenttia lähiopintoina oppilaitoksessa, etänä tai verkossa.

Opiskelijalle oppisopimus on tapa hankkia ammatti, suorittaa aloitetut ammattiopinnot loppuun työsuhteessa tai saada lisäkoulutusta omalla työpaikalla tai omassa yrityksessä. Yritykselle oppisopimus on tapa kouluttaa henkilökuntaa juuri omiin tarpeisiin ja saada omalle yritykselle räätälöity koulutuskokonaisuus.

Oppisopimusviikon pääjärjestäjänä toimii OpsoDiili-koordinaatiohanke.

Lisätietoa sivulta oppisopimus.fi/oppisopimusviikko ja Facebook-tapahtumassa “Oppisopimusviikko 2017”.

Katso videot vuoden oppisopimusopiskelijasta, työnantajasta ja työpaikkaohjaajasta Oppisopimus.fi:n Youtubesta.