Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
Hae
Valikko
a a

Korkeakouluyhteistyö laajenee Tredussa

Julkaistu 9.12.2020 11.37

Tredussa kehitetään menetelmiä opiskelijoiden sujuvammaksi siirtymiseksi korkeakouluopintoihin. Väyläopintojen lisäksi tutustumista korkeakouluopintoihin voi tehdä mm. tutustumiskäyntien ja kurkistuskurssien avulla. Syksyllä 2020 laadittiin yhteistyösopimus väyläopinnoista TAMK:n kanssa ja nyt yhteistyö laajenee Pirkanmaan ulkopuolelle.

 

LAM-seminaarista potkua väyläopintojen kehittämiseen

Tredun järjestämä LAM-seminaari pidettiin onnistuneesti 5.11.2020. Seminaarissa pääaiheena oli väyläopinnot osana toisen asteen tutkintoa. Osallistujia oli noin 200 Tampereen lukioista, Tredusta sekä TAMK:sta. Seminaarin innostamana sovittiin yhteistyön jatkamisesta EduFuturan kanssa.

Laurea mukaan väyläopintojen yhteistyökumppaniksi

Syksyllä 2020 laadittiin yhteistyösopimus TAMK:n kanssa koskien väyläopintoja. LAM-seminaarin pohjalta Tredun näköala laajentui nyt myös Pirkanmaan ulkopuolelle. Valmisteilla on mm. yhteistyösopimus Laurea-ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa liittyen turvallisuusalan väyläopintoihin. Yhteistyösopimus tulee mahdollistamaan yhteistyön myös esim. hius- ja kauneudenhoitoalan osalta.

- Vuoden 2021 alussa lähdemme tehostamaan opiskelijoiden ohjausta korkeakouluopintoihin markkinoimalla ja tiedottamalla opintomahdollisuuksista, kertoo kehittämispäällikkö Jaakko Saulamaa.

- Lisäksi tekeillä on tiedote perusopetuksen toimijoille Tredun väyläopintomahdollisuuksista.

Kolmen tason tutustumismahdollisuuksia korkeakouluun

Korkeakouluopintoihin perehtymistä voi toteuttaa Tredussa kolmella tasolla: tutustumiskäynnit korkeakouluihin (esim. Jatkoon! -päivät), korkeakoulujen kurkistuskurssit (1-5 op) ja väyläopinnot (30-60op). Opiskelijat saavat ohjausta sopivan toteutuksen löytämiseen ja käytännön järjestelyihin opinto-ohjaajalta.


Teksti Jaakko Saulamaa ja Kaisu Paloheimo