Hae
Valikko
a a

Arjen valinnat ovat tärkeitä ilmastotekoja

Julkaistu 26.9.2019 12.31

Tredun yksi strateginen painopiste on ”Kestävä elämäntapa Tredusta”.

 

Tredu on mukana luomassa hyvinvoivaa ja turvallista yhteiskuntaa kouluttamalla ammattilaisia aktiiviseen maailmankansalaisuuteen sekä jatkuvaan työ- ja opiskelukyvyn ylläpitoon. Ammatillinen opetus perustuu henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS). Osallistuminen esimerkiksi ilmastolakkoon voi olla osa opiskelijoiden henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS). Poissaolot opetuksesta sovitaan normaalien poissaolokäytäntöjen mukaisesti.

- Tavoitteena on, että Tredusta valmistuu vastuullisia ja ammattitaitoisia kansalaisia, jotka ovat tietoisia ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden merkityksestä tulevaisuuteen ja hyvään elämään, Tredun johtaja Outi Kallioinen sanoo.

Tredussa kannustetaan niin sosiaaliseen kuin ekologiseen kestävyyteen. Oleellista on tehdä kestävää elämäntapaa tukevia arjen valintoja.

Ammatillisissa oppilaitoksissa vietetään Hyvinvointivirtaa-viikkoa viikolla 40. Hyvinvointiin keskittyvä viikko rohkaisee huolehtimaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aktiivisia tapoja on esimerkiksi kulkeminen joukkoliikenteellä, pyöräily, kävely, vaatteiden kierrätys, jätteiden kierrättäminen ja lajittelu. Jokainen voi myös ottaa lautaselleen vain sen mitä syö, suosia lähiruokaa ja kasviksia, alentaa sisälämpötilaa.

Ilmastotalkoisiin voi osallistua arjessa monella tavalla.


Teksti Tarja Luukko