Hae
Valikko
a a

Kausikortteja lainattavissa Tapparan kotipeleihin kirjastokortilla

Julkaistu 31.10.2019 8.47

Neljä Sammonkadun liiketoiminnan opiskelijaryhmää osallistui Tapparan järjestämään Skill Out -haastekisaan, jossa etsittiin nuorten näkökulmaa ja ratkaisua nuorten saamiseksi jääkiekko-otteluihin.

Kolme liiketoiminnan opiskelijapoikaa seisoo kirjastossa lainaustiskin edessä ja näyttää Tapparan kausikorttia
 

Kilpailun voitti toisen vuoden yrittäjyyspolun opiskelijat Riina Jantunen ja Elisabeth Luoma.

Paavo Kohonen, Joonatan Rouhiainen, Jami Kurjanen ja Jere Virolainen ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita sporttiluokalta. He ehdottivat kilpailuun ideaa, jonka mukaan opiskelija voi lainata Tapparan kausikortin Tredun kirjastosta.

– Tehtävänantona oli kehittää Tapparalle uusia keinoja saada alle 25-vuotiaita käymään enemmän peleissä. Ideointia teimme samoissa ryhmissä kuin normaalisti tunneilla tehtävissä harjoituksissa. Tehtävänanto tuntui meistä helpolta ja mukavalta, ideoita keksimme useampiakin, mutta kausikorttien lainaus oli se pääajatus. Pelaamme kaikki itse jääkiekkoa ja vapaa-ajalla käymme itse paljon urheilutapahtumissa ja erilaisilla festareilla.

Onnistuneen kilpailun johdosta Tredu sai kaksi Tapparan kausikorttia lahjoituksena Sihti Oy:ltä Hepolamminkadun kirjastoon ja Tredun tieto- ja kirjastopalvelut hankkivat toiset kaksi kausikorttia Sammonkadun kirjastoon.

Tappara Tamhockey Oy oli erittäin tyytyväinen opiskelijoiden töihin ja palkisti kaikki työn palauttaneet opiskelijat pääsylipulla lokakuun puolessa välissä olleeseen Tappara-Frisk Asker otteluun. Parhaimmat seitsemän tiimiä pääsi aitioon ja voittajajoukkue sai myös ruokatarjoilun.

– Skill Out-haaste oli kokonaisuutena upea kokemus ja antoi meille mahdollisuuden tutustua nuorten maailmaan. Opiskelijoiden innostuminen haasteeseen ja ideoiden luominen oli vertaansa vailla. Joukkueilla oli useita huippuideoita, joita meidän on tarkoitus toteuttaa kauden aikana mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäisenä toteutimme poikien ryhmän kausikorttien lainausidean. Joukkue oli poiminut mediasta koripallojoukkue Helsinki Seagulls -joukkueen Suomeen ideoineen konseptin. Näitä lisää ja haluamme ehdottomasti olla mukana vastaavissa projekteissa, sanoo Tapparan tapahtumatuottaja, Tatu Rouvali

Lisäksi kisassa toiseksi tulleen opiskelijatiimin katsomoinnovointi pilotoitiin viime viikon Tappara-Ilves kotipelissä, jonne tiimiläiset saivat erillisen kutsun.

Opettaja Tiina Seppälä kertoi opiskelijoiden paneutumisesta tehtäväänsä näin:

– Kisa oli huikea menestys ja todella hienoja tuotoksia opiskelijoilla! Opiskelijat työskentelivät innostuneesti ja panostivat oikean työelämän toimeksiantoon.

Lisätietoja

Tiina Seppälä
opettaja
tiina.seppala@tampere.fi
puh. 040 806 2075



Teksti Sirpa Aho ja Päivi Valkama

Kuvat Sirpa Aho