Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
Hae
Valikko
a a

Tredu alueen tulevaisuuden tekijä - Tredun aluepalveluiden kulunut vuosi ja kurkistus vuoteen 2022

Julkaistu 21.12.2021 12.55
Taas yksi vuosi saatu päätökseen ja upea todeta, että koronasta huolimatta otimme askeleita kohti alueen yhteiskehittämistä. Vuoden 2021 kuntatapaamiset toteutuivat hienosti etäyhteyksillä ja hyvin toimivaa käytäntöä jatketaan tulevaisuudessakin.
 

Tredun aluepalveluiden kuntiin kokoamat kumppanuusryhmät tapasivat toisensa etänä pohtien alueemme haasteita ja ratkaisuja parempaan yhteistyöhön. Yhteistapaaminen sai kiitosta ja seuraava kumppanuusryhmien yhteinen tapaaminen järjestetään 4.2.2022. Tilaisuus on avoin kaikille alueen yhteiskehittämisestä kiinnostuneille kuntatoimijoille ja yrityksille.

Vuosi 2022 on painottanut yhteistä tekemistä työllisyyden hoidon ja oppivelvollisuuden laajentumisesta seuraaviin toimiin. Vuoden 2022 aikana toiminnan kärjeksi on valittu alueemme yritysyhteistyön kehittäminen. Tätä tukee myös Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry yhdessä sidosryhmien kanssa laatima ammatillisen koulutuksen visio 2040-luvulle, joka julkaistiin 2.11.2021. Visio - Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry

Tredun HR Pirkanmaa osallistujia

Kuva: Tredun yrityskoordinaattorit tapaamassa HR Pirkanmaa ryhmää marraskuussa 2021.

Ammattikoulutus nostetaan visiossa työelämän uudistamisen edelläkävijäksi, jonka tehtävä on erityisesti vahvistaa työelämän perustaitoja. Ammattikoulutuksen tulee tarjota joustavia opintopolkuja ja mahdollistaa työurien jatkaminen. Ammattikoulutus nähdään alueidensa elinvoimaisuuden edistäjänä ja työelämän kehittäjänä, jonka johdosta työelämän ja sidosryhmien vuoropuhelua tulee entisestään lisätä. Ammatillisen koulutuksen tulee myös toimia eri toimijoiden yhdistävänä voimana. Ammatillinen koulutus ei voi olla jatkossa riippuvainen omista oppimistiloistaan vaan digitalisaatio ja verkostomainen työelämäyhteistyö tulevat aina vain tärkeämmäksi.

Tredun aluepalvelut on rakentanut alueellista yhteistyötä jo vuodesta 2019, jolloin ensimmäiset kuntakumppanuussopimukset laadittiin. Kuntakumppanuuteen liittyy alueellinen kumppanuusryhmä, joka laatii vuosittaisen toimintasuunnitelman alueen koulutusyhteistyöstä, työllistämispoluista, yritystoiminnan kehittämisestä ja yhteisistä tapahtumista. Toiminnassa on mukana kuntaelimen lisäksi myös alueiden yrityksiä. Tämä työ mahdollistuu parhaiten, kun alueen yrityskoordinaattoripalveluiden resurssit jaetaan Tredun ja kunnan välillä.

Myös oppilaitosten välistä yhteistyötä on vahvistettu. Tredu ja Takk toimivat hyvässä yhteistyössä juuri lanseeratussa Konepajakoulussa. Konepajakoulun avulla alan yritykset löytävät uusia osaajia aiempaa helpommin ja voivat täsmäkouluttaa henkilöstöään. Yhteistyötä on vahvistettu myös korkeakoulun suuntaan ja vuodelle 2022 toivoimme vieläkin rohkeampaa ja innovatiivisempaa aluekehittämistä.

Toimipisteiden onnistumisia ja vuoden 2022 suunnitelmat

Kangasala, yrityskoordinaattori Antti Lyhteilä

Vuoden 2021 onnistumisia:

  • hoiva-avustaja koulutus vakiintunut
  • kuntakokeiluun liittyvä yhteistyö käynnistynyt
  • tuotannon esimieskoulutusten aloituksia
  • opiskelijamäärä on noussut ja on yli laskennallisen tilamitoituksen - toimitilojen ja toiminnan hallinta on onnistunut!
  • palvelurobotiikan käyttöönotto - Pepper Kangasala-talossa

Suunnitelmat vuodelle 2022:

  • oppisopimusten laajentaminen ja vahvistaminen sote-alalle ja Kangasalan varhaiskasvatukseen
  • kumppanuussopimuksen solmiminen Tredun ja sopivien yhteistyöyritysten välillä, tavoitteena vähintään kaksi yritystä
  • ESR-hankkeiden hyödyntäminen alueen ammatillisessa koulutuksessa ja yritysyhteistyössä (mm. työpajahanke)
  • 20 uutta yritysasiakasta kehitys/koulutustoimenpiteiden piiriin

Lempäälä, yrityskoordinaattori Riina Aspila

Vuoden 2021 onnistumisia:

  • keväällä koulutuskurkistukset yrittäjille: Palvelumuotoilu, Canva ja Drone-lennätys.
  • syyskaudella Yrittäjyysviikon Ideakeskuslive-tapahtuma
  • aktiivinen yhteistyö työllisuuspalveluiden kanssa: työpaikkaohjaajakoulutus, opinnollistaminen ja koulutustarpeiden kartoitus
  • Virta-kampuksen nettisivut www.virtaheimo.fi julkistus ja Yrittäjyyskisan startti
  • Ideaparkin kumppanuussopimus

Suunnitelmat vuodelle 2022:

  • kuntakokeilu ja työllisyyden hoidon yhteistyö
  • työnantajaraadit työelämän ja koulutusten yhteistyön kehittämiseen
  • opettajat yrityselämässä sparraukset
  • TUVA-koulutus
  • yrittäjäyhteistyön lisääminen ja arjen kumppanuudet

Nokia, yrityskoordinaattori Sami Hasila

Vuoden 2021 onnistumisia:

  • Nokian Yrittäjät – messut Nokialla 5/2022, suunnitelmat
  • AGCO Power – kumppanuusyritys, mm. robotiikan oppimisympäristö, vierailu ja TOP jälleen käyntiin
  • Tehdassaari – aluekehittäminen ja kumppanuus Cireco Finland Oy

Suunnitelmat vuodelle 2022:

  • ravintola – catering-koulutus Nokialla
  • puurakentamisen koulutuksen mahdollisuudet Nokialla
  • parturi-kampaaja-koulutus Nokialla
  • kone- ja metallialan yrittäjien verkosto
  • yrittäjyys-heimo Silta-kampukselle
  • yritysyhteistyö näkyväksi, Silta –kampuksen aulan infotaulu

Orivesi, yrityskoordinaattori Tea Humppi

Vuoden 2021 onnistumisia:

  • uudet koulutusavaukset VALMA ja Matkailualan pt
  • kampus-työpajahanke ja yksilölliset polut
  • osaamisvientiin tuotepaketti
  • buustia yrittäjyyteen tapahtuma
  • tiivis yhteistyö kuntakokeilun parissa

Suunnitelmat vuodelle 2022:

  • kasvuyritysforum ja kumppanuudet
  • alkavien yritysten sparraukset
  • yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen (2.aste ja perusopetuksen yläluokat) yhteistyössä Oriveden kaupungin kanssa
  • TUVA-koulutus alkaa syksyllä 2022
  • yritysyhteistyö tiivistäminen, uudet kumppanuudet

Pirkkala, yrityskoordinaattori Sami Heikkilä

Vuoden 2021 onnistumisia:

  • lentokoneiden avioniikkajärjestelmien modifikaatiot opiskelijatöinä (mahdollistaa myös yhteistyön korkeakoulujen kanssa)
  • yhteistyö Patria Pilot Trainingin kanssa aidon Part-145 huolto-organisaation kehittämiseksi Tredun koulutustiloihin
  • logistiikan uudet noin 3000m2 tilat Pirkkalan Jasperintiellä keskeisellä paikalla
  • työllisyyskokeilun yhteistyön jatkuminen koronahaasteista huolimatta
  • lisätty vuoropuhelua erityisesti raskaan kaluston ja logistiikan työnantajien kanssa

Suunnitelmat vuodelle 2022:

  • käynnistää Part-145 huoltotoiminnot vaiheittain vuoden 2022-2023 aikana
  • kentokoneasentajakoulutus osana AiRRhow-allianssin koulutusvientiä Namibiaan
  • aloittaa raskaan kaluston korjaus- ja huoltotoiminta osana koulutusta
  • laajentaa logistiikkakoulutusta uusien toiminnallisten varasto/terminaalitilojen avulla
  • lisätä työssäoppimisen yhteistyötä aidoissa oppimisympäristöissä alueen työantajien kanssa

Virrat, yrityskoordinaattori Pertti Nurmi

Vuoden 2021 onnistumisia

  • uudet koulutusavaukset Oma polku logistiikka-alalle sekä Keittiö- ja puhtausalan moniosaaja-koulutus
  • osaamisvientiin tuotepaketti
  • yrityksiin jalkautuminen tuottanut tietoa työvoima- ja koulutustarpeista
  • työpaikkaohjaajakoulutukset, Roboboost-hanke
  • aktiviinen näkyvyys alueella mm. Toisen asteen talo, tapahtumat

Suunnitelmat vuodelle 2022

  • muovityötekijä-koulutus kevät 2022
  • kumppanuusryhmätoiminnan kehittäminen
  • uudet yrityskumppanuudet
  • hakijoiden tavoitettavuus koulutuksiin –kohtaaminen
  • työllisyyskokeilun kanssa yhteistyön jatkokehittäminen

Ylöjärvi, yrityskoordinaattori Sami Hasila

Pallotie - Vuoden 2021 onnistumisia

  • WorkIt-työpaikkatori, rekrytapahtuma verkossa Ylöjärven, Pirkkalan ja Nokian alueella
  • Citymarket yhteistyön laajentaminen
  • kesäkahvila MURU - kesätyöt nuorille osk Valon Tekijät kautta
  • kumppanuussopimus FFPA ry:n kanssa, hydrauliikka- ja pneumatiikkaosaajia

Suunnitelmat vuodelle 2022

  • Valpro /työllisyyspalvelut, opinnollistamisen polkuja; sote-koulutus ja rakennusalan mahdollisuudet
  • koneistaja-koulutuksen ja yritysyhteistyön mahdollisuudet
  • FFPA:n sopimuksen liikkeellelähtö

Metsätie - Vuoden 2021 onnistumisia

  • Toimipisteelle OKKA-säätiön Kestävän kehityksen sertifikaatti toisena ammatillisena oppilaitoksena Suomessa
  • Metsäkoneista saatavan konedatan hyödyntäminen, alan vahva kehittäminen
  • Yhteistyö konevalmistajien kanssa mm. ajantasainen kalusto vuokraamalla
  • Opetusmetsäsopimuksen muutoksessa nyt kaikki metsäkonetyömaat firmojen kohteilla 20000m3
  • Kesäyrittäjyys Kurun toimipisteessä, NY-yrittäjyys erä- ja luonto-oppaat matkailupalvelujen tuottajana
  • Opiskelijakunta yrittäjyyden toteuttajina esim. joulukuuset
  • Lyhytkoulutuskokeilut ja matkailuyrittäjien yhteistyö
  • Paikallisten toimijoiden kanssa järjestetyt tilaisuudet ja lyhytkoulutukset esim. Sienikurssi

Suunnitelmat vuodelle 2022

  • Luontomatkailu Kurussa, hankemahdollisuudet
  • Luontomatkailuyrittäjien treffit keväällä
  • NY-yrittäjyyden kehittäminen
  • Seitsemisen oppimisympäristö, selvitetään mahdollisuudet
  • Uudet koulutusavaukset yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa kuten Seikkailukasvatuskoulutus, Moottorisahataidekoulutus ja tapahtumatuotanto
  • Logistiikka-alan toimijoiden tapaaminen, yritysyhteistyö PTA-kuljetuksissa

Koronasta riippumatta kaikki kuntien kumppanuusryhmät ovat kokoontuivat useamman kerran vuoden 2021 aikana. Alueellista yhteistyötä tehtiin ahkerasti ja yhteistyö on ollut laaja-alaista ja vaikuttavaa ja sitä on ollut hedelmällistä yhdessä.

Lisätietoja

Asiakkuusjohtaja
Pirjo Järvinen
puhelin +358505555526
sähköposti if.erepmat@nenivraJ.A.ojriP

Suunnittelija
Sari Korju
puhelin 040 356 7979
sähköposti if.erepmat@ujrok.iras

Lue lisää ja tilaa uutiskirjeemme täältä

Ulkoinen linkkiTredu Työelämälle ja verkostoille

Kirjoittaja Kokemuksia Tredusta -blogin kirjoittajat