Hae
Valikko
a a

Pihakivien asennuksen perusteet -koulutus

Tarvitsteko työssäsi taso- tai ympäristökiven asennuksen osaamista? Tule täydentämään osaamistasi Treduun. Koulutuksen tavoitteena on oppia perustaidot piha- ja katukiveyksien asentamiseen. Koulutuksessa opiskellaan rakennusalan perustutkinnon osatutkinto tasokiviasennuksen ja ympäristökiviasennuksen -tutkinnon osista. Työtehtävät ovat itsenäisiä kädentaitoja ja yhteistyökykyä vaativia sisä- ja ulkotöitä rakennustyömailla. Tekniset taidot ovat eduksi.

Hakuaika: - 31.10.2019

Toteutus ja sisältö

Koulutuksen kesto on noin kuusi kuukautta. Koulutus on monimuotokoulutusta ja muodostuu lähiopetuksesta oppilaitoksella noin neljänä päivänä viikossa (keskimäärin 6 h / päivä), itsenäisistä oppimistehtävistä sekä työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta yrityksen työvuorolistan mukaisesti. Kivirakentajat opiskelevat talvikuukaudet työskennellen pääosin Nokian Kivimiehenkadun toimipisteen hiekkahallissa. Toimipiste sijaitsee Pitkäniemen alueella ja sinne on hyvät kulkuyhteydet (mm. Tampereen keskustasta TKL:n vuoro nro 29). Huhti-toukokuussa opitaan työtä alan yrityksissä.

Koulutus suunnitellaan opiskelijan aikaisempien opintojen, työn tai muun soveltuvan kokemuksen kautta hankitun osaamisen perusteella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Koulutus kestää noin 6 kk tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen aikana voidaan arvioida mahdollisuuksiasi suorittaa koko tutkinto.

Hankitun osaamisesi osoitat näytöissä, jotka järjestetään aidoissa työtehtävissä pääosin alan yrityksissä opintojen aikana.

Koulutuksen aikana suoritetaan työturvallisuuskortti (8h/pv), tulityökortti (8h/pv), tieturva 1 (8h/pv) sekä opiskellaan ensiavun perustaidot (8h/pv).

Opiskeltavat tutkinnon osat:
Tasokiviasennus
Opitaan tekemään ulkotilojen tasokiveystä luonnonkivestä ja betonikivestä.
Ympäristökiviasennus
Opitaan tekemään ulkotilojen muuri- tai porraskiven asennusta luonnonkivestä ja betonikivestä.


Toteutus: Henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti 2.12.2019 alkaen.

Sijainti:

Kivimiehenkadun toimipiste, Nokia

Hakeutuminen ja lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset:

- Alalle soveltuva terveys

- Riittävä suomen kielen taito opiskeluun ja alalla työskentelyyn (hakijat, joilla äidinkieli on muu kuin suomi, kutsutaan kielitestiin ennen valintahaastattelua)
- Jatkuvassa haussa ammatillisen perustutkinnon opiskelijavalintakriteerien täyttäminen

Hakeutuminen:

JATKUVA HAKU

Hae jatkuvassa haussa, kun olet suorittanut lukion päättötodistuksen tai toisen ammatillisen tutkinnon, olet jäänyt yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa tai haluat hankkia lisäosaamista tai vaihtaa alaa. Koulutukseen valinta tapahtuu hakemuksen ja haastattelun perusteella.

Seuraava koulutus alkaa 2.12.2019.

Ulkoinen linkkiHaku Pihakivien asennuksen perusteet -koulutukseen Kivimiehenkadulle

Katso lisää jatkuvasta hausta

OPPISOPIMUSKOULUTUS
Osa tutkinnon osista tai koko koulutus voidaan toteuttaa myös oppisopimuksena. Oppisopimuskoulutus sopii työssäkäyville ja yrittäjille. Opiskelija hankkii omatoimisesti koulutukseen soveltuvan työpaikan tai sopii oman työnantajansa kanssa mahdollisuudesta aloittaa oppisopimuskoulutus sekä on yhteydessä Tredun oppisopimuskeskukseen.

Katso lisää oppisopimuksesta

Ota yhteyttä Tredun oppisopimuskeskukseen

TYÖTÖN TYÖNHAKIJA

Mikäli olet työtön työnhakija, ota yhteyttä ja kysy mahdollisuudestasi

– opiskella työttömyysetuudella, jos olet 25-vuotta täyttänyt tai

– opiskella KELAn opintotuella, jos olet alle 25-vuotias.

Lisätietoja etuuksista opiskelun ajalta saat jättämällä sähköisen yhteydenottopyynnön Ulkoinen linkkiOma asiointipalvelussa TE-palvelujen verkkosivulla.


Lisätiedot:

Tuntiopettaja
Petri Visanen
puhelin +358404827116
sähköposti if.erepmat@nenasiV.irteP

Opinto-ohjaaja
Anna-Maija Lehtelä
puhelin 050 596 7514
sähköposti if.erepmat@aletheL.ajiaM-annA

Koulutussuunnittelija
Kari Rantalainen
puhelin 0500 626 529
sähköposti if.erepmat@nenialatnaR.iraK

TreduNavi hakupalvelu
sähköposti if.erepmat@ukah.udert
puhelin 040 170 5649
33540 Tampere
avoinna ma–pe klo 9–15

Tredun oppisopimuspalvelut
sähköposti if.erepmat@sumipos.ippo
puhelin 03 5654 7999

Puhelinpalvelu: ma, ti, to, pe 9-15 | ke 12-15

Halutessasi voit varata ajan tapaamiseen.


Kivirakentajia tekemässä pihakiveytystä