Hae
Valikko
a a

Työllistä itsesi rakennusalalle

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa rakennusalan perustutkinnosta osatutkinto ja työllistyä rakennustyömaan avustaviin työtehtäviin. Työtehtävät ovat itsenäisiä kädentaitoja ja yhteistyökykyä vaativia sisä- ja ulkotöitä rakennustyömailla. Tekniset taidot ovat eduksi. Ei edellytä aikaisempaa työkokemusta.

Avustavat tehtävät edistävät työmaan järjestystä ja työturvallisuutta esim. putoamissuojausten rakentaminen. Tehtäviin kuuluvat myös mm. materiaalin siirto-, purkaus-, raivaus- ja suojaustyöt.

Toteutus ja sisältö

Koulutus alkaa noin viiden kuukauden lähiopetuksella oppilaitoksella tai oppilaitoksen talonrakennustyömailla viitenä päivänä viikossa. Tämän jälkeen työpaikalla tapahtuvaa oppimista yrityksen viikkotyöajan mukaisesti.

Koulutus suunnitellaan opiskelijan aikaisempien opintojen, työn tai muun soveltuvan kokemuksen kautta hankitun osaamisen perusteella. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Aloitus henkilökohtaisen suunnitelman mukaan elokuusta 2019 lähtien. Koulutus kestää noin vuoden tai henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti. Koulutuksen aikana voidaan arvioida mahdollisuuksiasi suorittaa koko tutkinto.

Hankitun osaamisesi osoitat näytöissä, jotka järjestetään aidoissa työtehtävissä pääosin alan yrityksissä opintojen aikana sekä oppilaitoksen omalla talonrakennustyömaalla.

Koulutuksen aikana suoritetaan työturvallisuuskortti (8h/pv), tulityökortti (8h/pv), tieturva 1 (8h/pv) sekä opiskellaan ensiavun perustaidot (16h/2pv). (Tieturva 1-kortista perimme opiskelijalta 10 eur. Opiskelija päättää itse lunastaako kortin).

Mahdollisia opiskeltavia tutkinnon osia:

Perustustyöt
Opiskelija oppii toimimaan turvallisesti työmaaympäristössä sekä lukemaan perustustöihin liittyviä yleisiä rakennuspiirustuksia. Opiskelija oppii tekemään rakennuksen pohjatyöhön liittyviä aloitus- ja lopetustöitä sekä muotti-, raudoitus- ja betonointitöitä. Opiskelija oppii toimimaan rakennustyömaan muuttuvissa olosuhteissa ja harjoittaa monipuolisesti rakentamisen kädentaitoja.

Raudoitus ja betonointi
Opiskelija oppii raudoittamaan ja betonoimaan rakennustyömaalla sekä tekemään betonoinnin jälkihoitotöitä.

Muottityöt
Opiskelija oppii tekemään rakennustyömaalla pysty- tai vaakamuottityötä käyttäen järjestelmä-, lauta- tai levymuotteja.

Rappaus
Opiskelija oppii tekemään rappaus- ja tasoitetöitä rakennustyömaalla käyttäen tavallisia rappaus- ja tasoitetyökaluja.

Sijainti:

Kangasalan toimipiste

Hakeutuminen ja lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen edellytykset:

- Alalle soveltuva terveys
- Riittävä suomen kielen taito opiskeluun ja alalla työskentelyyn (hakijat, joilla äidinkieli on muu kuin suomi, kutsutaan kielitestiin ennen valintahaastattelua). HUOM! Ohjaus- ja hakupäivissä kielitestaus on hakeutumisen yhteydessä.
- Jatkuvassa haussa ammatillisen perustutkinnon opiskelijavalintakriteerien täyttäminen

Hakeutuminen:

JATKUVA HAKU
Ulkoinen linkkiHae työllistä itsesi rakennusalalle -koulutukseen jatkuvassa haussa

HAKEUTUMINEN ON MAHDOLLISTA MYÖS OHJAUS- JA HAKUPÄIVÄSSÄ 3. ja 4.12.2019.
Hae opiskelemaan saapumalla ohjaus- ja hakupäivään Tredun Sammonkadun toimipisteeseen joko 3.12 tai 4.12.2019.
Lue lisää ohjaus- ja hakupäivistä.

Katso lisää jatkuvasta hausta
OPPISOPIMUSKOULUTUS
Osa tutkinnon osista tai koko koulutus voidaan toteuttaa myös oppisopimuksena.

Katso lisää oppisopimuksesta

Ota yhteyttä Tredun oppisopimuskeskukseen

TYÖTÖN TYÖNHAKIJA

Mikäli olet työtön työnhakija, ota yhteyttä ja kysy mahdollisuudestasi

– opiskella työttömyysetuudella, jos olet 25-vuotta täyttänyt tai

– opiskella KELAn opintotuella, jos olet alle 25-vuotias.

Lisätietoja etuuksista opiskelun ajalta saat jättämällä sähköisen yhteydenottopyynnön Ulkoinen linkkiOma asiointipalvelussa TE-palvelujen verkkosivulla.

Lisätiedot:

Opinto-ohjaaja
Hannele Hämäläinen
puhelin 040 711 5345
sähköposti if.erepmat@nenialamah.j.elennah

Koulutussuunnittelija
Tarja Ronni
puhelin +358505428511
sähköposti if.erepmat@innoR.ajraT

TreduNavi hakupalvelu
sähköposti if.erepmat@ukah.udert
puhelin 040 170 5649
33540 Tampere
avoinna ma–pe klo 9–15

Tredun oppisopimuspalvelut
sähköposti if.erepmat@sumipos.ippo
puhelin 03 5654 7999

avoinna ma, ti, to, pe klo 9-15 ja ke klo 12-15

Halutessasi voit varata ajan tapaamiseen.


Rakennusalan perustutkinto