Siirry sisältöön
Käytämme sivustolla evästeitä. Jatkamalla hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja
Hae
Valikko
a a

Maarakennuskoneenkuljettaja

Rakennusalan perustutkinto

Maarakennuskoneenkuljettajan työtehtäviin kuuluvat rakennusten peruskaivannon tekeminen, tien- ja kadunrakennustöitä sekä liikennealueiden kunnossapitoa. Hän käyttää maansiirtoon sekä kaivuutyöhön liittyviä maarakennuskoneita kuten liukuohjattavia koneita, kaivinkoneita, pyöräkuormaajia sekä traktoreita lisälaitteineen. Maarakennuskoneenkuljettajan monipuolisiin työtehtäviin voi kuulua myös koneiden huolto- ja kunnossapitotöitä, mittaus- ja maisemointitöitä sekä ympäristönhoitotöitä.

Itsenäisen yrittämisen lisäksi maarakennuskoneenkuljettajan työpaikka voi löytyä esimerkiksi maarakennusalan yrityksestä, kiinteistöhoitoyrityksestä, kaivannaisteollisuudesta, valtiollisista ja kunnallisista katu-, tierakennus- ja tienhoitolaitoksista.

Maarakennuskoneen kuljettajan työ vaatii erityistä tarkkuutta, rauhallisuutta ja huolellista työotetta. Lisäksi alan työtehtävissä edellytetään työkokonaisuuksien ja –ympäristöjen sekä materiaalituntemuksen hallintaa sekä hyvää koordinaatiokykyä. Muita tärkeitä asioita alalla toimiessa ovat:

  • hyvä fyysinen kunto
  • piirustusten luku- ja mittaustaito
  • itsenäisyys ja oma-aloitteisuus
  • ongelmanratkaisukyky
  • vastuullisuus
  • täsmällisyys
  • yrittäjämäinen asenne

Rakennusalan perustutkinto

Rakennusalan perustutkinnosta valmistuneet rakennusalan ammattilaiset vastaavat erilaisten rakennusten, liikenneväylien sekä vesihuolto- ja energiahuoltoverkkojen rakentamisesta ja kunnossapidosta.

Rakennusalan perustutkinto (180 osp) sisältää neljä osaamisalaa ja neljä tutkintonimikettä:

  • talonrakennuksen osaamisala, talonrakentaja
  • Maarakennuksen osaamisala, maarakentaja
  • maarakennuskoneenkuljetuksen osaamisala, maarakennuskoneenkuljettaja
  • kivialan osaamisala, kivirakentaja