Ajoneuvoalan ammattitutkinto

Ajoneuvoala on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja osaaville ammattilaisille on kysyntää. Ajoneuvoalalla tarvitaan osaajia jotka pystyvät kehittämään oman toimenkuvansa mukaisesti sekä omaa ammattitaitoaan että organisaationsa toimintaa. Ajoneuvoalan työtehtävissä tarvitaan haastavan ja mielenkiintoisen tekniikan tuntemista sekä hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja.

Ajoneuvoalan ammattitutkinnon suorittanut osaa työskennellä ajoneuvoalan monipuolisissa työtehtävissä itsenäisesti, huolellisesti, joustavasti ja ammattitaitoisesti ottaen huomioon työssään alaa säätelevät lait, asetukset sekä muut ohjeet. Tutkinnon suorittaneella on kokonaisnäkemys omasta roolistaan ajoneuvoalan työtehtävien toteuttajana, ottaen huomioon työssään laatuvaatimukset ja kustannustehokkuuden.

Tredussa voit opiskella automyyjäksi, henkilöautomekaanikoksi, työnjohtajaksi, ajoneuvomaalariksi tai korikorjaajaksi.

Tutustu ajoneuvoalan ammattitutkinnon perusteisiin Opetushallituksen sivuilla