Kestävä arki ei vaadi sankaritekoja – Juhani Anttila uskoo pieniin, pysyviin muutoksiin
Tredun blogi
Juhani Anttila, Tredun media-alan opettaja, haluaa edistää kestävää elämäntapaa ja esimerkkinä oleminen on vain yksi vaikuttamisen keinoista.
Juhani Anttila on toinen kahdesta Tredussa työskentelevästä Juhani Anttilasta. Juhani on työskennellyt Tredussa jo 11 vuotta, ensin Hervannassa ja nykyään Mediapoliksessa.
– Vielä kaksi vuotta sitten olin auton omistaja, mutta nykyään en enää ole. Sitä ennenkin kuljin töihin muilla tavoin kuin omalla autolla. Lopulta huomasin, että auto oli enemmän parkissa ja auto oli sen ikäinen muutenkin, että vein sen romumetallin keräykseen.
– Olen käynyt sekä Mediapoliksella että Hervannassa asuen siinä välissä. Nyt matkaa on kuusi kilometriä Mediapolikselle ja Hervantaan noin kymmenen. Kun aloin kulkea pyörällä töihin, kuljin kodin ja Hervannan väliä eli pyöräilin kymmenen kilometriä. Matka tuntui mukavalta puolen tunnin aamulenkiltä ja kotiinpaluulenkiltä.
Kulkemisajat eivät pyöräillessä ja autolla kulkiessa eroa kovin monella minuutilla. Autolla on kaikista nopein kulkea Mediapolikseen, mutta minuutit eivät ole Juhanille koko vuorokauden näkökulmasta niin suuressa roolissa.
– Kun aloin käydä Mediapoliksella, niin kuuden kilometrin matka oli vähän pettymys, kun ei päässyt kunnolla hikoilemaan urheilu- ja kuntoilumielessä. Toki matkalla on Pispalan mäki välissä, jossa saa vähän polkea.
Miksi haluat kulkea työmatkasi näin?
– Olen tehnyt elämässä muitakin valintoja sen takia, että valinnat olisivat kestävämpiä. Itselle tulee parempi omatunto, mutta myös lapset saavat siitä hyvää esimerkkiä. Sillä tavalla pikkuhiljaa maailma toivottavasti muuttuu.
Pyöräillessä saa samalla myös raitista ilmaa ja liikuntaa. Näin Juhanin ei tarvitse lähteä erikseen liikkumaan ja ulkoilemaan niin usein. Muita syitä julkisilla kulkemiseen on, että matkustaessa ei tarvitse keskittyä ajamiseen ja eteensä katsomiseen, vaan matkan aikana voi tehdä jotain täysin muuta. Matkalla on enemmän vaihtoehtoja käyttää aikaa hyödykseen tai jopa olla tekemättä mitään. Perheensä kanssa Juhani on päättänyt kulkea kestävämmin myös arkielämän ulkopuolella.
– Viimeisin lentomatkani oli vuonna 2018, ja tavoitteeni on, etten enää lentäisi lainkaan.
Toistaiseksi lentämättömyys on ollut vaivatonta ja olemme onnistuneet tekemään perheen lomamatkat junalla – aina Tampereelta lähtien, myös Etelä-Euroopan kaukaisimpiin kolkkiin saakka.
Muutoksia on tehty myös jokapäiväisessä elämässä. Perheen kodin lämmitys on vaihdettu kaukolämmöstä paikalliseen maalämpöön ja kodin sähkösopimus on vaihdettu uusiutuvaan tuulivoimaan. Mökillä käytettävä sähkö taas on aurinkovoimaa. Päivittäisessä elämässä Juhanin ruokavaliokin on enemmän ja enemmän vastuullinen:
– Vielä ruokavalioni ei ole täysin vegaaninen, mutta etenen sitä kohti pikkuhiljaa. On ollut mukavaa, ettei ole kerralla tarvinnut muuttaa kaikkea, niin muutos onkin ollut helppo.
Miten työmatkakulkeminen näkyy hyvinvoinnissasi?
– Oma aika lisääntyy, kun kulkee julkisilla. Vaikka matka olisi pitkä, niin ajan voi käyttää haluamallaan tavalla. Ajan voi pitää vapaa-aikana tai sen voi käyttää töiden tekemiseen, jolloin niitä ei tarvitse tehdä kotona. Liikkumisessa olen huomannut, että on kiva, kun ei enää hengästykään polkiessa Pispalan mäen yli.
Kasvaako nälkä syödessä, eli lisääkö valintasi motivaatiota tehdä myös muita kestävämpiä valintoja?
– Minulla on ollut tavoitteena tehdä mahdollisimman paljon. Osittain oman olon helpottamiseksi, mutta myös koska haluan vaikuttaa asioihin.
Juhani on ollut mukana vaikuttamassa muutamissa viime vaaleissa. Kuntavaaleissa hän on ollut itse ehdokkaana, lisäksi myös eduskuntavaaleissa toisten ehdokkaiden tiimeissä edistämässä kestävämpää maailmaa.
– Koska politiikassa ei vielä tärpännyt, olen ollut mukana myös kansalaisaktivismissa edistämässä kestävämpää elämäntapaa, Juhani kertoo.
Mikä voisi tehdä työmatkakulkemisestasi helpompaa?
Juhanin mielestä työmatkapyöräily sujuu tällä hetkellä hyvin – pyörän säilytyspaikka löytyy ja matka taittuu mukavasti. Kuitenkin, jos työmatkapyöräilijöiden määrä kasvaisi, tarvittaisiin parempia säilytysratkaisuja. Mediapoliksella ei ole kovin montaa pyöräkatosta tai hyvää säilytyspaikkaa, jonne pyörän saisi säältä suojaan. Varsinkin pyöräkatos auttaisi talvella, jotta pyörä ei olisi työpäivän päätteeksi lumen peitossa. Juhanin mukaan positiivista on kuitenkin kunnolliset lukitustelineet, joihin polkupyörän saa helposti lukkoon.
– Huonolla säällä saan pyörän päivän ajaksi sisätiloihin, mutta säilytystilaa on rajallisesti – sinne ei mahdu montaa pyörää.
Myös suunnitelmallisemmat järjestelyt henkilökunnan suihkuille ja sosiaalitiloille voisivat kannustaa muita pyöräilemään enemmän. Tällä hetkellä Mediapoliksella on jonkinlainen järjestely, mutta tilat voisivat olla toimivammat.
Muuta lisättävää?
– Olen iloinen siitä, että kaupunkipyöräkausi on niin pitkä.
Tänä vuonna kaupunkipyöräkausi alkoi jo 15.4. ja kestää 31.10 saakka. Pitkä kausi on Juhanin mukaan hyvä, vaikka maa olisikin jo hieman jäässä kauden loppupuolella. Tosin hänen mielestään olisi hienoa, jos kaupunkipyöräkautta voitaisiin jatkaa joustavasti marraskuulle asti, jos lunta tai jäätä ei olekaan vielä lokakuun lopussa. Juhani kehuu myös kaupunkipyörien lukitsemissovellusten toimivan kätevästi.
– Kaupunkipyörät ovat erityisen käteviä ulkopaikkakuntalaisille ja Tampereelle saapuville vierailijoille sekä itselleni silloin, kun liikun kaupungeissa, joissa kaupunkipyöriä on tarjolla. Myös ulkomailla ne ovat mainio tapa liikkua paikasta toiseen, kun omaa pyörää ei ole mukana.”
Juhani Anttila kertoo videolla kaupunkipyörien käytöstä. | Facebook.com
Tredun kestävät liikkujat edistävät useita YK:n kestävän kehityksen tavoitteita
- 3. Terveyttä ja hyvinvointia
- 11. Kestävät kaupungit ja yhteisöt
- 12. Vastuullista kuluttamista
- 13. Ilmastotekoja.