Amis-gaalassa juhlittiin amista ja ammattiylpeyttä

Tredu Lempäälän Amisgaalassa 2025 palkitut

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Lempäälän Virta-kampuksella vietettiin 5.9. Amis-Gaalaa. Amis-Gaala viikolla juhlittiin amista eli ammattiylpeyttä, osaamista ja tulevaa ammattiuraa. Gaala järjestettiin jo kolmatta kertaa.

Juhlaviikolla on pukeuduttu muun muassa pyjamiin, pelivaatteisiin ja pidetty myös värivalo -päivä. Opiskelijaravintolaan on ISS:n Taina johdolla taiottu lempiruokaviikolla niin pinaattilättyjä, uunimakkaraa, kun makaronilaatikkoa. Torstaina kisattiin kolmosten kesken alat vastaan alat pelejä. Perjantaina Amisviikko huipentui vihdoin upeaan Amis-Gaalaan.

– Huikean shown ovat opiskelijat järjestäneet jälleen kerran. Usean päivän ohjelman rakentaminen ei synny itsestään eikä yksin. Vuosi vuodelta opiskelijat haluavat entistä enemmän sitoutua Amis-Gaalaviikon ja ennen kaikkea perjantain Gaalan tekemiseen. Kaikki kampuksen kolmoset ovat olleet mukana toteutuksessa, Lempäälän kampuksella liiketoimintaa opettava opettaja Riina Aspila kertoo.

Perinteiden mukaan Amis-Gaalaan käveltiin punaista mattoa pitkin alkumaljojen kera. Juhlava jälkiruoka kolmosten gaalaa varten leivottiin Tutkintoon valmentavien opiskelijoiden toimesta.

– Viikko on ollut todella vauhdikas ja myös tunteiden täyttämä. Jo keväällä aloitimme tämän valmistelun ja nyt se vihdoin toteutui. Työtä tällaisessa tapahtumassa on ollut yllättävän paljon, ei sitä osannut etukäteen edes ajatella, vaikka meillä olikin hyvät ideat viime vuoden toteutuksen pohjalta, liiketoiminnan opiskelija Julia Lehti kertoo.

”Opiskelijat olivat tehneet upean tapahtuman, oli mahtavaa päästä tukemaan ja näkemään tapahtuma! Meillä on ollut hienoja nuoria työssäopissa, mutta olihan tämä Amis-Gaala taas aivan jotain uutta ja erilaista. Nuoret ovat todella taitavia!”

Matti Vuorinen, Sportia Matti

Matti Vuorinen, Sportia Matti on tyytyväinen, että lähti mukaan juhlan toteuttamiseen sponsoroinnin kautta:

– Opiskelijat ovat todella osaavia ja taitavia. Meillä on ollut paljon opiskelijoita työelämäjaksoilla, mutta olihan tämä nyt jotain aivan muuta päästä näkemään yhteistyössä toteutettu Amis-Gaala. Kun Eetu Henttonen otti yhteyttä Amis-Gaalan sponsorointiin liittyen, innostuin heti lähtemään mukaan, Matti Vuorinen toteaa.

Juhlapuheen piti Amis-Gaalassa kuntosaliyrittäjä ja kiinteistövälittäjä Mikko Salminen, joka rohkaisi nuoria uskomaan itseensä ja haastoi heitä laatimaan tavoitteita sekä lähitulevaisuudessa että pitkällä aikavälillä.
– Missä sinä haluat olla kolmen kuukauden, kolmen vuoden ja 30 vuoden päästä? Mikko Saminen kysyi. Tästä aiheesta keskusteltiin lounaalla useassa pöydässä.

Asmis-Gaalan ohjelmassa nähtiin Liiketoiminnan opiskelija Eetu Henttosen musiikki esitys ja heittäytyi opettajatkin taas laulun pauloihin sanoittamassa uudelleen Costeen Sekaisin-biisin. A-J Keskinen polkaisi bileet kunnolla pystyyn, kun yleisö intoutui tanssimaan ja laulumaan suomipopin tahdissa. Nauruhermot sai liikkeelle Improvisaatioteatteriryhmä Kureliivit ja jaloimmat reidet.

Tänäkin vuonna gaalaan saatiin elämänohjeita videotervehdysten muodossa. Mukana olivat muun muassa näyttelijä Sami Uotila, pesäpalloilija Valtteri Hämäläinen (Manse PP), kauneusvaikuttaja Pinja Potasev, tubettajat Petteri Mikkonen ja Mikael Sundberg, Lempäälän kunnanjohtaja Noora Pajari, muusikko VilleGalle sekä stand up -koomikko Anitta Ahonen.

Jokaisella meistä on oma uniikki tarina ja kun sinä itse olet kirjoittaja roolissa ja olet rohkea oma itsesi, niin tarinastasi tulee juuri sellainen kuin itse sen haluat!

Sofia Rajamäki

Amis-Gaala huipentui palkitsemiseen. Opiskelijat palkitsivat mm. vuoden poissaolo kuningatteren, blondin, tiimipelaajan ja pukeutujan. Myös henkilökunta sai omansa, kun opiskelija palkitsi opetushenkilöstön lisäksi muun muassa vahtimestarin, opintosihteerin ja ICT-tuen vuoden malttin ja valtti- palkinnoilla.

– Elämän aikana tulee useita hetkiä, kun jokin uusi alkaa ja toinen loppuu. Tulevaisuus on usein pelottava käsite ja usein tekisi mieli jäädä tuttuun ja turvalliseen. Meillä jokaisella on varmasti jotain haaveita. Pitää uskaltaa mennä niitä kohti ja jättää vanha taakse. Jokaisella meistä on oma uniikki tarina ja kun sinä itse olet kirjoittaja roolissa ja olet rohkea oma itsesi, niin tarinastasi tulee juuri sellainen kuin itse sen haluat, Sofia Rajamäki Amis-Gaalan toinen juontaja kiteytti upeasti gaalan päätteeksi.

Tredu Lempäälän Amisgaalan sponsorit 2025