Valmistuva opiskelija: Karoliina Harkivi
Karoliina Harkivi opiskeli Tredussa Sammonkadun kampuksella liiketoiminnan perustutkinnon. Opinnoissa hän erikoistui myyntiin, markkinointiin ja tapahtumatuotantoon. Peruskoulun lopussa lukio tuntui varmalta valinnalta, mutta yhteishaun kynnyksellä Karoliina pysähtyi miettimään, mikä olisi oikeasti järkevää.
– Tajusin, että lukio ei ole mun juttu. Halusin alalle, jota voi hyödyntää monessa asiassa eikä se kohdistu vain yhteen ammattiin, Karoliina kertoo.
Opintojen aikana Karoliina sai vahvaa tukea omaopettajaltaan, joka mahdollisti oppisopimusopiskelijoille joustavan etenemisen. Näin Karoliina pystyi nopeuttamaan opintojaan. Myös opinto-ohjaaja oli tärkeä tukipilari, joka tarjosi vastauksia ja vaihtoehtoja silloin, kun niitä tarvittiin.
Erityisesti tapahtumatuotannon kurssi jäi mieleen. Työssäoppimisessa Karoliina pääsi suunnittelemaan isoa tapahtumaa ja vastasi sen somistuksesta.
– Oli hienoa nähdä paikan päällä, miten oma työn jälki oli toteutunut konkreettisesti.
Valmistumisen jälkeen Karoliina työskentelee tarjoilijana ja suunnittelee hakevansa tradenomiopintoihin englanninkieliseen koulutukseen syksyllä 2026. Unelmana on luova ja hyväpalkkainen työ mielenkiintoisten projektien parissa.
Uusille opiskelijoille Karoliina antaa selkeän neuvon:
– Etsikää sellaisia työssäoppimispaikkoja, joihin voisitte päästä tulevaisuudessa töihin ja verkostoitua. Ja jos haluatte muuttaa tai nopeuttaa opintoja, menkää rohkeasti juttelemaan opolle!
Onnea valmistuneelle!