Valmistuva opiskelija: Vilja-Tuulia Vaunuveräjä

Vilja-Tuulia Vaunuveräjä.

Vilja-Tuulia Vaunuveräjä valmistuu Tredusta kokiksi ennätysajassa. Vaunuveräjä on saanut perustutkinnon suoritettua alle kahdessa vuodessa ja alle 18-vuotiaana. Keskivaikea lukihäiriö ei ole opintoja hidastanut. Hän on tehnyt opintonsa pääosin oppisopimuksena. Kun Vaunuveräjä valmistuu, hän saa työpaikan viimeisestä oppisopimustyöpaikastaan Plevnasta.

Opettajat huomioivat lukihäiriön

Vaunuveräjä kertoo, että hän on jo pienestä pitäen rakastanut leipomista ja ruoanlaittoa.
– Olen ollut mummuni kanssa pienestä asti keittiössä häsläämässä ja oppimassa, kuinka saa tehtyä hyvää ja maistuvaa ruokaa.

Vaunuveräjä on saanut yhteiset tutkinnon osat järjesteltyä Tredussa niin, ettei oppisopimuspaikoista ole tarvinnut olla poissa. Osan opinnoista hän teki etäopiskeluna. Lukihäiriön vuoksi kielet ja matemaattiset aineet ovat tuottaneet Vaunuveräjälle haasteita. Tredussa opettajat huomioivat opiskeluhaasteet ja vaikeatkin aineet muuttuivat mukavammiksi opiskella.

– Opettajat osaavat niin hyvin opettaa, että sain amiksessa parempia numeroita, kun olisin ikinä yläasteella saanut, Vaunuveräjä sanoo. – Omaopettajani Riitta Lehtonen oli tilanteesta koko ajan tietoinen ja sai minut tuntemaan, että hän on todella ylpeä minusta, ja hän halusi kysellä miten minulla missäkin aiheessa milloinkin menee.

Oppisopimuksella itsenäiseen elämään

Vaunuveräjä on ylpeä siitä, että on päässyt lyhyessä ajassa pitkälle. Hän on ehtinyt kartuttaa työkokemusta monessa eri oppisopimuspaikassa ja on saanut kerrytettyä laajan joukon suosittelijoita. Oppisopimusta Vaunuveräjä suosittelee muillekin. Kun opiskelija saa palkkaa, moni asia mahdollistuu:
– Olen saanut asua Nokialla isossa kaksiossa kohta kaksi vuotta ja olen hankkinut auton sekä ajokortin. Olen sellainen, joka oppii tekemällä enkä kuuntelemalla.

Plevnassa valmistuvaa opiskelijaa odottaa vakituinen työpaikka ja tuttu työyhteisö. Tulevaisuuden haaveissa on työskennellä jossain vaiheessa laivalla tai perustaa kaverin kanssa yhteinen ravintola.

Onnea valmistuneelle!