10 vuotta täyttävä Tredu tekee hyvää Lastenklinikoiden Kummien kanssa

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu täyttää 10 vuotta. Juhlan avulla keräämme varoja Lastenklinikoiden Kummit ry:lle – tule mukaan tekemään hyvää!
Juhlavuoden kunniaksi Tredu on mukana Lastenklinikoiden Kummit ry hyväntekeväisyyskampanjassa keräämässä varoja lapsille ja nuorille. Keräys kohdistuu Tampereen yliopistollisen sairaalan Lastenklinikalle, joka tarjoaa lasten ja nuorten erikoissairaanhoidon palveluja. Potilashoidon lisäksi klinikan tehtäviin kuuluu esimerkiksi lääketieteellinen ja hoitotieteellinen tutkimustoiminta sekä lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan koulutus.
Tredu haastaa nyt kaikki yhteistyökumppanit, henkilöstön, nykyiset ja entiset opiskelijat ja huoltajat mukaan hyvän tekemiseen! Voit onnitella Tredua ja olla mukana juhlistamassa merkkivuotta kanssamme osallistumalla keräykseen haluamallasi summalla. Kiitos, että autat ja teet kanssamme hyvää tukemalla lapsia ja nuoria.
Lähde mukaan tästä!
Lastenklinikoiden Kummit ry on perustettu vuonna 1993, ja se on tehnyt koko toimiaikanaan lahjoituksia n. 40 miljoonan euron edestä. Apua tarvitaan kuitenkin edelleen jatkuvasti. Suurin osa hoidosta nyt ja tulevaisuudessa kustannetaan yhteiskunnan varoin, mutta lahjoitusvarojen avulla pystytään kuitenkin tarjoamaan enemmän. Esimerkiksi nykyaikaisia hoitolaitteita voidaan saada nopeammin ja rikkoutuneiden tilalle hankkia uusia, joiden uusimiseen sairaalalla ei muutoin olisi varaa.
Enemmän tietoa Lastenklinikoiden Kummit ry:stä ja varojen käyttökohteista löydät täältä.
Tredun 10-vuotista taivalta juhlistetaan hyväntekeväisyyskampanjan lisäksi muun muassa toimipisteissä erilaisin tapahtumin ja tempauksin sekä julkaisemalla teemaan liittyviä blogitekstejä tredu.fi-sivulla.
Lisätietoja:
Katja Aaltonen
Tredu 10 vuotta -projektipäällikkö
040 726 5209