Opettajien ammattipäivä tutustutti Kangasalan yläkoulujen opettajat ammatilliseen koulutukseen

Ensimmäistä kertaa järjestetty päivä kokosi noin 50 opetusalan ammattilaista Tredulle

Kangasalan kampuksella järjestettiin 8.10.2026 ensimmäistä kertaa opettajien ammattipäivä, jossa noin 50 yläkoulujen aineenopettajaa, erityisopettajaa ja ohjaajaa pääsi tutustumaan ammatilliseen koulutukseen käytännönläheisesti eri alojen kautta.

Tapahtuman taustalla olivat Kangasalan kaupungin koordinoiva oppilaanohjaaja Pekka Tiitu ja Pitkäjärven yläkoulun rehtori Tommi Roininen. Toiveena oli tarjota laajalle joukolle opettajia mahdollisuus tutustua ammatillisten opintojen sisältöihin, oppimisympäristöihin ja opiskelijoiden arkeen.

Tutustumista tekemisen kautta

Päivä toteutettiin eri koulutusalojen yhteistyönä. Opettajat kiersivät kampuksella pienryhmissä Tredun tuutoriopiskelijoiden johdolla ja pääsivät osallistumaan erilaisiin tehtäviin sekä tutustumaan oppimisympäristöihin.

Vierailujen aikana opettajat kokeilivat muun muassa sähköalan rastitehtävää, jossa oman sijainnin selvittäminen tapahtui pohjapiirustuksen avulla. Lisäksi talotekniikan tehtävä, jossa putkia sahattiin millintarkasti määrämittoihin. Turvallisuusalalla testattiin kuntoa liikunnallisella rastilla, ja elintarvike- sekä ravintola- ja cateringalalla päästiin seuraamaan opiskelijoiden työskentelyä käytännössä.

Rakennusalaan tutustuttiin Huutijärven omakotitalotyömaalla, jossa opettajat näkivät, kuinka opiskelijat oppivat ammattitaitoa aidossa työympäristössä.

Kohtaamisia opiskelijoiden kanssa

Päivän aikana opettajat keskustelivat opiskelijoiden kanssa muun muassa alavalinnasta, opinnoista, työelämäjaksoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Monelle opettajalle vierailu oli samalla mahdollisuus tavata entisiä oppilaitaan uudessa ympäristössä.

Vierailun tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, millaista osaamista ammatillisissa opinnoissa tarvitaan ja miten monipuolisia koulutus- ja urapolkuja ammatillinen koulutus tarjoaa.

Onnistunut avaus yhteistyölle

Saadun palautteen perusteella ammattipäivä koettiin erittäin onnistuneeksi. Monelle osallistujalle kyseessä oli ensimmäinen vierailu ammatillisen oppilaitoksen arkeen, ja useat opettajat kertoivat saaneensa uusia näkökulmia koulutus- ja uravaihtoehtojen esittelyyn omille oppilailleen.

Tapahtuma vahvisti entisestään Tredun ja Kangasalan perusopetuksen välistä yhteistyötä. Päivälle suunnitellaan jo jatkoa, jotta yhä useammat opettajat pääsevät tutustumaan ammatilliseen koulutukseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Yhteistyö lähialueen perusopetuksen kanssa on Tredulle tärkeää. Toteutettu ammattipäivä osoitti, että yhdessä tekemällä voidaan rakentaa entistä vahvempia siltoja perusopetuksen ja toisen asteen välille.