Tredun leijonanluolassa ihasteltiin uusia yritysideoita 

Tapahtumaosallistujia Tredun Helmessä

Santalahdentien toimipisteen Helmen Satama täyttyi iloisesta porinasta, kun paikalle saapui opiskelijoita Mediapolikselta, Santalahdentieltä, Jasperintieltä ja Sammonkadulta, valmiina esittelemään yritysideansa Tredun leijonanluolassa. Yritysideat esiin –tapahtuma järjestettiin 22.4.2024.

Tredun opiskelijat kovia pitchaajia 

Yritys ideat esiin -tapahtumassa oli toimintaa kahdessa pisteessä. Lavalla ohjelmaa yrittäjyyttä opiskeleville tai siitä kiinnostuneille tarjosivat Tredun kumppanit NYT, Tribe Tampere, Ensimetri ja 4H tietoiskujen muodoissa. Mukana oli myös 4H-yritys Sivellinsiili Hepolamminkadulta ja herkkuja leijonanluolasta selvinneille loihtinut NYT-yritys Tirpanni

Samaan aikaan jännitettiin leijonanluolan suulla, kun kolmisenkymmentä nuorta asteli armollisten ja tsemppaavien tuomareiden eteen esittelemään yritysideaansa, joka saattoi olla vasta muutaman viikon vanha. Suurin osa leijonanluolaan uskaltaneista oli merkonomiopiskelijoita, jotka tulivat paikalle yrittäjyyttä opettavien Sami Savolaisen ja Jaana Teräs-Myllärin kanssa. Oven suulla aikataulusta huolehti opettaja Roosa Haapajoki.  

– Olivatpas nämä nuoret hyvin valmistautuneita pitchaukseen! kommentoivat Tredun Emmi Salminen ja Ensimetrin Jenna Korpi leijonanluolan antia.  

Yritysideoita laajalla kirjolla 

Opiskelijat astelivat leijonanluolasta pystyssä päin palautelappujen kanssa.  
– Todella hyviä yritysideoita, kommentoivat 4H Tampereen toiminnanjohtaja Hanna Tukiainen ja Tredun koulutuspäällikkö Marja-Leena Pajusaari. – Lähinnä vaikeuksia tuottaa kiteyttää omat palautteemme tarpeeksi lyhyiksi. 

Ideoita pursusi laidasta laitaan kauppahallin kotiinkuljetuksesta pihatöihin, lastenhoitopalveluihin, taulujen myyntiin, sohvien kierrätykseen, kalastustarvikkeiden valmistamiseen, juhlapalvelujen tuottamiseen, kauneuspalveluihin ja urheilutarvikkeiden maahantuontiin.  

NYT:n Anna-Maarit Rahja ja Tribe Tampereen community lead Abdel Essafar olivat monille tuttuja entuudestaan. Abdel opiskelee viime metrejä Tredussa vielä itsekin ja on työssäoppimisjakson jälkeen työllistynyt Tribelle. Samaa urapolkua tavoitteleva opiskelija istuikin jo eturivissä Abdelia kuuntelemassa Tribe-huppari päällä.  

Pidetylle tapahtumalle toivotaan jatkoa 

Yrittäjyys on yksi Tredun kehittämisen kärjistä, joten aihe on meille erityisen tärkeä. Tällaisen matalan kynnyksen yritysideoiden esittelyn voisi toteuttaa säännöllisesti, tuumailtiin lopuksi yhdessä.  

– Todella kiva tapahtuma, kommentoi Seppo Pylvänäinen. Ylöjärvellä yrittäjyyttä opettava Mari Koiranen pistäytyi myös paikalla. Palveluvastaava Ritva Rapatti muistutti, että kaikki yrittäjänalut voivat ilmoittaa tuotteitaan myyntiin Tredu-kauppaan.  

Kiitos osallistuneille!