Tredun PalvelumuotoiluBuusti starttasi täydellä salilla Kangasalta

Tredun yrityskoordinaattorit kokoavat jo toisen kerran yhteen oman vastuualueensa yrityksiä tiiviin maksuttoman koulutuksen merkeissä. Tämän vuoden aiheeksi valikoitui ylivoimaista kilpailuetua lupaava palvelumuotoilu. Palvelumuotoilun avulla yritykset pääsevät yhdessä asiakkaidensa kanssa pureutumaan oman yrityksensä palveluiden/tuotteiden asiakaslähtöisempään kehittämiseen. Kilpailun koventuessa asiakaslähtöisyys sekä oman toimintaympäristön ja asiakkaiden ostokäyttäytymisen tunnistaminen ovat avainasemassa, kun halutaan kasvattaa omaa liiketoimintaa.

Kuva: Tredun PalvelumuotoiluBuusi starttasi täydellä salilla Kangasalta, 7.11.2023, ravintola Jalmari, Kangasala-talo.

Tänä vuonna kuntakiertue starttasi Kangasalta ja se järjestettiin yhteistyössä Kangasalan Yrittäjät ry:n kanssa. Tilaisuus herätti hyvin kiinnostusta ja kuntakiertue päästiin aloittamaan täydellä salilla ravintola Jalmarissa, Kangasala-talossa. Vierailevana asiantuntija toimi palvelumuotoilija Veera Matilainen Luotain Consulting Oy:stä. Hän valotti palvelumuotoilun tarpeellisuutta ja antoi ohjeet, miten ja mistä lähteä liikkeelle. Aihe sai aikaan vilkasta keskustelua ja moni oivalsi jo tehneensä hieman palvelumuotoilua. Nyt siihen on kuitenkin suunnitelmallisempi malli, jolla tarttua aiheeseen vielä konkreettisemmin.

Samansisältöisiä tapahtumia järjestetään myös Ylöjärvellä, Lempäälässä, Virroilla ja Orivedellä. Vielä ehdit mukaan! Katso tarkemmat tiedot täältä.

Yrittäjän oppisopimuksella maksutonta koulutusta digitaaliseen markkinoitiin ja verkkokaupan perustamiseen

Digitalisoituvan yhteiskunnan muutoksessa palveluiden siirtäminen verkkoon ja verkko-ostamisen mahdollistaminen ovat tärkeitä kilpailutekijöitä ja kasvun edellytys. Asiakkaamme toivovat selkeitä ratkaisuja ja helppoa ostamista. Palvelumuotoilu toimii tässä hyvänä työkaluna. Tredu tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden kouluttautua maksutta digitaaliseen markkinointiin ja myyntiin sekä verkkokaupan perustamiseen. Tämä onnistuu yrittäjän oppisopimuksella. Aiheesta oli kertomassa liiketoiminnan opettaja Antti Klaavu, Tredusta. Koulutukseen ilmoittautuminen on jo käynnistynyt ja koulutus alkaa maaliskuussa. Se sisältää muutaman lähipäivän, maksuttoman mentorin sekä mahdollisuuden kehittää oman yrityksen liiketoimintaa opintojen edetessä. Ryhmissä on mukana useita eri alojen yritysedustajia, joka mahdollistaa vertaisoppimisen sekä eri alojen benchmarkkauksen.

Lue lisää alkavista koulutuksista:

Digitaalinen markkinointi ja myynti yrittäjille – Tredu – Tampereen seudun ammattiopisto

Verkkokaupan perustaminen yrittäjille – Tredu – Tampereen seudun ammattiopisto

Tällä videolla Teiskon Viinin toimitusjohtaja Kaisa Auer-Koutroukides kertoo digitaalinen markkinointi ja myynti yrittäjille -koulutuksen myötä saaneensa lisää itsevarmuutta hyödyntää somekanavia markkinoinnissa.

Kuvassa: Jari-Matti Auttila, pj. Kangasalan Yrittäjät, Veera Matilainen, palvelumuotoilija, Luotain Consulting Oy, Sari Korju, yrityskoordinaattori, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.

Kangasalan tapahtuman pääkoordinaattorit Sari Korju Tredusta ja Jari-Matti Auttila Kangasalan Yrittäjistä olivat tyytyväisiä tapahtuman hyvään vastaanottoon. Näitä toivottiin myös jatkossa lisää ja toimijat ottavat tapahtuma-aiheita mielellään vastaan.

Tredun Kangasalan toimipisteen tulevat tapahtumat

Joulutori 14.12. klo 14-19, Kangasalan Tredun toimipiste

Myynnissä mm. opiskelijatyönä tehtyjä joululaatikoita ja leivonnaisia. Mukana myös joulupukki. Kysy maksutonta myyntipöytää.

Tulevaisuuden työtori 20.2.2024 klo 12-15, Kangasalan Tredun toimipisteessä

Rekrytointitapahtuman, joka on suunnattu Tredun ja lukion opiskelijoille.

Kysy lisää: Kangasalan Tredun yrityskoordinaattori, Sari Korju, sari.korju@tampere.fi, p. 040 356 7979.