Tredun tarjoilijaopiskelijat valmistautuvat SM-kisoihin – osaaminen mitataan Joensuussa

Tarjoilijaopiskelijat Oona Mäntyniemi ja Aino Ahvonen katsovat kameraan hymyillen.

Tredun kolmannen vuoden tarjoilijaopiskelijat Oona Mäntyniemi ja Aino Ahvonen valmistautuvat parhaillaan tarjoilijoiden SM-kilpailuihin, jotka järjestetään Joensuussa 18.–19. marraskuuta. Kilpailun järjestää Riveria, ja voittajapari pääsee edustamaan Suomea Pohjoismaisissa kilpailuissa yhdessä voittaneen kokkiparin kanssa.

Mäntyniemi ja Ahvonen osallistuvat kilpailuun jo toista kertaa. Viime vuonna he sijoittuivat SM-kilpailuissa toiseksi, ja nyt he palaavat kisakentälle entistä kokeneempina ja määrätietoisempina.

– Oona ja Aino ovat kehittyneet viime vuodesta paljon. Vähän yli vuosi on tullut työkokemusta lisää, ja se tietysti näkyy etenkin itsevarmuudessa ja luottamuksessa omaa tekemistä kohtaan, kertoo tarjoilijalajin valmentaja Ursula Korhonen.

Valmistautuminen kilpailuun alkoi lukuvuoden alussa. Treeneissä on keskitytty tarjoilijan ammattitaidon eri osa-alueisiin, kuten kattamiseen, serviettien taitteluun, dekantointiin, tarjoilutekniikoihin, cocktailien valmistukseen, alkoholien tunnistamiseen ja transeeraukseen.

Viimeisissä harjoituksissa ennen kilpailua keskitytään erityisesti tarjoilutehtävään, jossa Mäntyniemi ja Ahvonen kattavat ja tarjoilevat neljän hengen menun juomineen. Tehtävä sisältää keiton annostelua, pääruoan transeeraamista, vatitarjoilua, annosten kokoamista sekä jälkiruoan liekittämistä – kaikki tarkkaa osaamista ja esiintymisvarmuutta vaativia työvaiheita.

Harjoitustehtävää arvioi Kirsi Seppänen, Vuoden tarjoilija 2023, jolla on itselläkin kilpailutaustaa. Seppäsen mukaan arviointi on ollut kivaa ja hän haluaa nuorten tarjoilijoiden pärjäävän.

– Kisaaminen on antanut itselleni paljon. Olen myös saanut paljon apua, ja haluan antaa sitä takaisin. Hyvinhän Oonalla ja Ainolla on mennyt – nyt etsitään niitä pieniä kehityskohtia, joilla erottua toisista kilpailijoista, Seppänen kertoo.

Kilpailutoiminnan tavoitteena on lisätä ravintola-alan ammatillista osaamista ja arvostusta sekä edistää kansallista ja kansainvälistä ruoka- ja tapakulttuuria. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden mitata taitojaan ja kehittää ammattitaitoaan kilpailun keinoin.

– Hyvällä mielellä lähdetään kisoihin, Mäntyniemi ja Ahvonen sanovat.

Tredussa ollaan ylpeitä Mäntyniemen ja Ahvosen panostuksesta ja osaamisesta. Heidän määrätietoinen harjoittelunsa ja intohimonsa alaa kohtaan ovat esimerkki siitä, miten kilpailutoiminta voi tukea ammatillista kehitystä ja avata ovia kansainvälisiin mahdollisuuksiin.