Viljami Turve on oppisopimusopiskelija, jonka ansiot puhuvat puolestaan

Suomen Oppisopimusosaajat ry palkitsee vuosittain ansioituneita opiskelijoita, työnantajia ja työpaikkaohjaajia osana jokasyksyistä valtakunnallista Oppisopimusviikkoa.

Kuvassa vuoden oppisopimusopiskelija Viljami Turve vastaanottaa kukkakimppua Suomen Oppisopimusosaajat ry:n puheenjohtajalta Anna Mari Leinoselta. Oikealla kunniakirjan ojentanut opetusministeri Anna-Maja Henriksson. Kuva: Suomen oppisopimusosaajat ry

Tänä vuonna Oppisopimusviikkoa vietettiin 2.–8.10. Tredun Viljami Turve palkittiin vuoden oppisopimusopiskelijana.

Oppisopimusviikon kilpailuun osallistutaan vuosittain videolla ja se toteutetaan neljässä eri kategoriassa. Tredu ehdotti Viljami Turvetta kategoriaan ”Vuoden oppisopimusopiskelija”. Kilpailun raatiin kuuluivat tänä vuonna Suomen Oppisopimusosaajat ry:n puheenjohtaja Anna Mari Leinonen, sihteeri Nella Niemelä sekä hallituksen jäsen Merja Tuomola. Kilpailun voittajat julkaistiin juhlaseminaarissa Tampereella 11.10.2023 ja palkinnot jakoi opetusministeri Anna-Maja Henriksson.

Turve opiskeli Tredussa Kangasalla putkiasentajaksi oppisopimuksella. Vuonna 2022 Turve kotiutti ammattitaidon SM-kilpailusta Taitajasta hopeaa ja vuonna 2023 kultaa putkiasennuksen puolelta. Vuonna 2023 Viljami Turve valittiin myös Taitajien taitajaksi. Taitajien Taitaja on oman lajinsa paras kilpailija, joka on ylpeä omasta osaamisestaan ja ammatistaan sekä ammatillisesta koulutuksesta. Taitajien taitaja on luonteeltaan positiivinen ja ulospäin suuntautunut, hyvä oman lajinsa sekä ammatillisen koulutuksen edustaja. Valmistumisensa jälkeen Turve työllistyi oppisopimustyöpaikkaansa LVI-Pitkälälle vakituisesti.

Oppisopimusviikon kilpailun voittoa perusteltiin seuraavasti: ”Viljami on oppisopimusopiskelija, jonka ansiot puhuvat puolestaan. Upea menestystarina oppisopimusopiskelussa ja työssä”.

– Tuntuu hienolta voittaa taas tällainen isompi juttu, mikä liittyy vahvasti muutenkin tämän vuoden menestykseeni, Turve hehkuttaa.

Tredu Kangasalan toimipisteen putkiasennuksen lehtori Tommi Mäntylä pitää oppisopimusta mainiona tapana opiskella ammattilaiseksi. Turpeesta hän on erityisen ylpeä:

– Viljamilla on loistava kyky oppia uusia asioita nopeasti sekä hahmottaa isompia kokonaisuuksia, hyvien kädentaitojen lisäksi. Viljami tulee pärjäämään hienosti omassa elämässään ja on ollut hienoa seurata hänen kasvutarinaansa muun muassa Taitaja-kilpailujen merkeissä.

Tommi Mäntylän ja Viljami Turpeen yhteistyö on kantanut hedelmää. Mäntylä pitää oppisopimusta loistavana vaihtoehtona vastuuntuntoisille opiskelijoille.

Tredussa voi opiskella oppisopimuksella ammatillisia perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja tai niiden osia. Oppisopimus sopii työuran eri vaiheisiin yhdistäen työn ja opiskelun joustavasti. Yrittäjänä voi opiskella omaa ammattialaa, yrittäjyysosaamista tai liiketoimintaa vahvistavia koulutuksia. Työnantajalle oppisopimus on käytännönläheinen ja työelämälähtöinen tapa kehittää henkilöstön osaamista.

Katso Viljamin kilpailuvideo täältä

Lisätietoja:
Liisa Klinge
Oppisopimuspäällikkö
050 540 5309
liisa.klinge@tampere.fi