Virta-kampuksella kisattiin yrittäjyydessä

11 opiskelijaa rivissä kunniakirjojen kanssa

Tredun blogi

Kaikki artikkelit
Tredun Lempäälän toimipisteessä Virta-Kampuksella kisattiin Virta-Heimo yrittäjyyskisa. Kisa toteutettiin tiiviissä yhteistyössä yrittäjäyhdistyksen kanssa.

– Idea kisasta syntyi vuonna 2021 halusta toteuttaa koko Virta-kampuksen eli lukion ja Tredun opiskelijoiden yhteinen yrittäjyyskasvatuksellinen projekti. Viime vuoden hyvien kokemusten perusteella haluttiin kisa toteuttaa uudelleen. Muokkasimme ja tiivistimme kokonaisuutta ja otimme Lempäälän yrittäjien lisäksi mukaan myös Nuori Yrittäjyys-konseptin elementtejä, Lempäälän lukion historian ja yhteiskunnan lehtori Jarmo Lehtinen kertoo.

Kisaan saatiin mukaan kymmenen joukkuetta, mutta sairastumisten vuoksi kisaajia oli kisapäivänä paikalla enää neljä joukkuetta. Joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa keskiviikkona aamupäivällä, jolloin heitä heräteltiin ideoinnin ja yrittäjyyden teemoihin Nuori Yrittäjyys ry:n aluepäällikkö Harri Paltilan ja Tampereen yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden koordinaattorin Kaisa Malisen toimesta. Kaisa nosti esiin vahvasti kestävän kehityksen mahdollisuudet ja merkityksen yritystoiminnassa.

– Kisajoukkueet saivat keskiviikkona vieraakseen myös Luovia NY:n nuoret miehet Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjalta. Halusimme nostaa esiin nuori yrittäjyys (NY) konseptin mahdollisuuksia ja kannustaa kisajoukkueita siihen, miten tyhjältä pöydältä voidaan luoda toimiva yritys. Luovia on myös upea esimerkki ekologisesti kestävästä yrityksestä. Nuoret osaavat ja pystyvät mihin vain ja toiveissamme on, että yrittäjyyskisan ideoista syntyy myös aitoa yrittäjyyttä, Tampereen seudun ammattiopisto Tredun yrityskoordinaattori ja liiketoiminnan opettaja Riina Aspila iloitsee.

Yritysideaa lähdettiin hiomaan neljän tehtävän kautta kohti perjantaiaamun finaalia:

  1. Todistakaa ongelman olemassaolo
  2. Miksi pulma kannattaa ratkaista (hyöty)?
  3. Mikä se teidän ratkaisu on (konkretia)?
  4. Miten myytte ratkaisunne asiakkaille (ansaintalogiikka)?
Sparraavat yrittäjät rivissä seisomassa

Joukkueiden matkassa olivat sparraamassa, haastamassa ja viemässä ideaa eteenpäin yrittäjät Ismo Paananen, Henri Ratinen, Kristian Lella, Jari Rantala, Risto Leppänen ja Henri Hakavuori, sekä Lempäälän Kehitys Oy:n Anette Almi.

– Yrittäjät antoivat isosti aikaansa opiskelijoille kisan aikana. Erimittaisia sparraushetkiä oli jokaisella joukkueella torstai-iltapäivän aikana useita. Yrittäjät olivat suuresti vaikuttamassa siihen, kuinka hyvin opiskelijoiden yritysideat hautuivat ja jalostuivat päivän aikana aivan toteutuskelpoiseksi. Nuoret tekivät pitkän päivän töitä hyvin intensiivisesti oman ideansa parissa. Jokaisen joukkueen kisamatkasta saa olla todella ylpeä, Aspila iloitsee.

Voittaja julkaistiin juhlavin menoin Virta-kampuksella 14.4., kun tuomariksi saapui Lempäälän aktiivisia yrittäjiä. Perinteiset yrittäjien perjantaiset aamukahvit juotiin Virta-kampuksella. Jokainen tiimi oli kasannut tiiviin, visuaalisen ja vaikuttavan pitchauksen. Yrittäjät arvioivat kukin itsenäisesti kunkin yritysidean.

Voittajaksi päätyi 0,2 pisteen erolla Hobbylink, jonka takana olivat Jerko Suodenjoki ja Eetu Koskinen. Ideana oli tarjota alusta, jonka kautta voi hankkia pelikaverin golfiin, padeliin tai tennikseen. Lajeihin, jossa pelikaveri on välttämätön.

Kauaksi eivät voitosta jääneet erityisesti vaihto-oppilaiden kielen ja kulttuurin oppimiseen tarkoitettu peli Viki, käytetyn tavaran kunnostus ja myynti Tavarataikurit ja yrityksen visuaaliseen ilmeeseen keskittyvät Visual Flow.

– Kisa on tehty suurella sydämellä ja upeiden sponsoreiden myötä saimme kisaan myös aidosti mahtavan palkinnon, kahdeksansataa euroa. Kiitos siitä kuuluu sponsoreillemme Lempäälän Yrittäjät, Gli Yhtiöt, Agenduim, Sol Energy Service ja Lempäälän Kehitys Oy. Yhdessä tehden onnistuu varmemmin, kun yksin. Tällaisia koulupäiviä ja -projekteja voi päästä kokemaan opiskelijana Virta-kampuksella Lempäälässä. Ei yhtään hassumpaa! Lehtinen iloitsee.

Jerko Suodenjoki ja Eetu Koskinen seisomassa vierekkäin