Tredun tarjoilijaopiskelijat osallistuvat Pohjoismaiden mestaruuskisoihin

Tredun opiskelijat Saara Lillkåll ja Milla Salinas

Kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pidetään Helsingissä 26.–27.4.2024. Tredusta kisoihin on karsinnan kautta ansainnut paikkansa kaksi tarjoilijaopiskelijaa.

Tredulta mukaan kokenut joukkue

Tredun opiskelijat Milla Salinas ja Saara Lillkåll osallistuvat kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailun tarjoilijasarjaan. Lillkåll on hankkinut jo vuoden verran työkokemusta Ravintola Puistosta, Tammerkosken kupeesta. Salinas on jo kahdesti aiemmin osallistunut kilpailuihin. Hän työskentelee Bistro Tammerissa, joka toimii Hotelli Tammerin kivijalassa.

– Odotan innolla uutta kokemusta kilpailemisesta, kertaa Lillkål. – Odotan myös muiden maiden tiimien tapaamista.
Tredulaisten lisäksi Suomen tarjoilijajoukkueessa on mukana joukkueenjohtajana toimiva Niina Hannuksela Turun ammatti-instituutista.

Kilpailu mittaa monipuolisesti taitoja

Kaksipäiväisissä kilpailuissa on tarjoilijoiden ja kokkien sarjat, joissa kilpailijat edustavat omia maitaan pareina. Tarjoilijaopiskelijat kilpailevat muun muassa palveluasenteessa, pöytäkattauksessa, ruokien ja viinien yhdistämisessä ja tarjoilussa. Kokkikilpailussa opiskelijat valmistavat ja esittelevät useiden ruokalajien aterian.

Lisätiedot

Koulutuspäällikkö

Johanna Ojamäki