Tredusta tarjoilijaksi valmistuva Oona Mäntyniemi voittoon Pohjoismaiden mestaruuskisoissa
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun tarjoilijaopiskelija Oona Mäntyniemi voitti 17.–18.4.2026 Ruotsissa järjestetyn Nordic Championship for Cook and Waiter Apprentices -kilpailun tarjoilijalajissa. Mäntyniemen parina toimi Turun ammatti-instituutin opiskelija Mariella Kallio.
Kilpailu on tarkoitettu alle 24-vuotiaille pohjoismaisille kokki- ja tarjoilijaopiskelijoille. Vuodesta 1981 lähtien järjestettyä kilpailua hallinnoivat Pohjoismaiden matkailu- ja ravintola-alan työnantajajärjestöt.
– Voiton varmistumisen hetki oli todella upea. Monia tunteita tuli pintaan. Tähän kilpailuun pääsy on se, mitä olen koko kisapolkuni ajan odottanut, joten olin todella onnellinen voitosta, Mäntyniemi sanoo.
Moniosainen kilpailu vaatii laajaa ammattitaitoa
Kilpailu kesti kaksi päivää ja sisälsi laajan kirjon ravintola-alan tehtäviä. Ensimmäisenä päivänä kisaajat suorittivat teoriatehtäviä sekä alkoholien, työvälineiden ja mausteiden tunnistustehtäviä. Lisäksi heidän piti kattaa ja koristella pöytä annetun teeman mukaan, yhdistää viini annettuun menuun ja esitellä valintansa tuomareille sekä valmistaa kuuden cocktailin sarja baaritehtävässä.
Toisena päivänä tiimi suunnitteli yhteistyössä kisakokkien kanssa viiden ruokalajin menun viineineen ja toteutti serviisin kuudelle asiakkaalle. Ohjelmaan kuuluivat muun muassa kuohuviinin ja canapeiden tarjoilu, viinin dekantointi, vatitarjoilu, juustojen transeeraus ja liekitys.
Suomi sai erityismaininnan parhaasta baarisuorituksesta, tyylikkäästä olemuksesta ja asiakaspalvelusta.
Valmentaja: ”Sädehtivä olemus ja loistava paineensietokyky”
Tredun valmentaja ja nyt nimetty PM-joukkueenjohtaja Ursula Korhonen tunnisti Mäntyniemen kilpailupotentiaalin jo opintojen alusta asti.
– Oonassa näkyi jo opintojen aikana kunnianhimo, halu treenata ja tehdä toistoja, loistava paineensietokyky ja sädehtivä olemus asiakaspalvelussa. Voiton ratkaisivat upea asiakaspalvelu, paras baarisuoritus, oikeat tarjoilutekniikat sekä tyylikäs olemus.
KisoihinValmistautuminen alkoi jo tammikuussa ja jatkui aina kilpailun ensimmäiseen päivään saakka. Harjoituksia pidettiin sekä Tredulla Tampereella että Turussa, ja kenraaliharjoitukseen kokoonnuttiin Helsingissä Perho Liiketalousopistoon yhdessä koko Team Finlandin kanssa.
Baarimikkohaave vei ravintola-alalle
Oona Mäntyniemi pohti pitkään, mitä tekisi peruskoulun jälkeen. Kiinnostus baarimikon työtä kohtaan veti hänet ravintola-alalle, ja tarjoilijan polku valikoitui, koska häntä kiinnosti tehdä asiakaspalvelua. Koko kisapolun ajan Mäntyniemi on työskennellyt tamperelaisessa Ravintola Haarlassa, josta hän kertoo saaneensa paljon rohkeutta ja kannustusta kilpailemiseen.
Pohjoismaiden mestaruus ei suinkaan ole loppu Mäntyniemen kilpailutaipaleelle. Toukokuussa edessä on vielä ammattitaidon Taitaja-kilpailujen SM-finaali, ja syksyllä hän harkitsee osallistumista ammattitaidon EuroSkills-EM-karsintoihin.
Ursula Korhonen jatkaa Suomen PM-joukkueen johdossa
Ursula Korhonen on nimetty Suomen tarjoilijalajin PM-joukkueenjohtajaksi seuraavaksi viideksi vuodeksi. Tehtävä pitää sisällään SM-kilpailujen suunnittelun ja tuomaroinnin, seuraavien PM-kilpailijoiden valmennussuunnitelman laadinnan sekä tuomaroinnin seuraavissa PM-kisoissa Islannissa vuonna 2027.
– Kilpailut tuovat ravintola-alaa esille positiivisesti ja antavat kilpailijoille kokemusta ja itsevarmuutta omaan ammattiinsa. Tällaisia elämyksiä ei voi rahassa mitata, Korhonen toteaa.
Lisätiedot
Ursula Korhonen, opettaja-valmentaja & PM-joukkueenjohtaja
040 711 5360
ursula.korhonen@tampere.fi