Turvallisuusalan perustutkinto

Turvallisuusvalvoja

Turvallisuusvalvoja on turvallisuusalan ammattilainen. Hän ennaltaehkäisee toiminnallaan vaara- ja uhkatilanteita. Turvallisuusvalvoja voi työskennellä esimerkiksi vartijana, järjestyksenvalvojana, vastaanottovirkailijana, sekä vahtimestarina.

Hakuaika
Ei haussa tällä hetkellä
Kenelle
Lukio tai ammatillinen perustutkinto
Toteutustapa
Päiväopetus
Toimipiste
Tampere Sammonkatu
Hinta
Maksuton

Mitä koulutus sisältää?

Turvallisuusvalvoja on turvallisuusalan ammattilainen. Hän ennaltaehkäisee toiminnallaan vaara- ja uhkatilanteita. Turvallisuusvalvojan työ on asiakkaiden omaisuuden suojaamista ja turvallisuuden ylläpitämistä sekä henkilöiden kulun valvontaa sekä erilaisia palvelutehtäviä. Hän osaa tehdä myös yritysturvallisuuteen liittyviä perusmuotoisia uhka- tai riskikartoituksia ja ennalta ehkäiseviä turvallisuussuunnitelmaluonnoksia. Turvallisuusvalvoja voi työskennellä esimerkiksi vartijana, järjestyksenvalvojana, vastaanottovirkailijana tai vahtimestarina.

Turvallisuusvalvojan työpaikkoja ovat turvallisuusalan yritykset, palveluorganisaatioiden ja teollisuuden turvallisuusvalvonta ja viranomaissektori.

Turvallisuusvalvojan tulee olla vastuullinen, luotettava ja kekseliäs. Turvallisuusalan ammattilainen tarvitsee kykyä ennakoida tilanteita, hyvää keskittymiskykyä ja fyysistä kuntoa. tärkeitä asioita alalla toimiessa ovat:

  • rikosoikeudellisesti nuhteeton tausta
  • erilaisuuden hyväksyminen
  • itsenäisyys
  • hyvä henkinen tasapaino
  • kulttuurien ymmärtäminen
  • oma-aloitteisuus
  • vuorovaikutustaidot

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutustu tutkinnon perusteisiin Opintopolussa.

Opiskelujen toteutus

Opiskeluaika noin 2 vuotta, määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.

Opintojen aikana suoritetaan vartijan ja järjestyksenvalvojan peruskurssit, jotka vaativat 100 %:n läsnäolon. Ammattilainen tarvitsee hyvää keskittymiskykyä ja fyysistä kuntoa. Näiden harjoittelu kuuluvat tärkeänä osana koulutukseen.

Koulutus soveltuu sinulle

Turvallisuusalan opiskelijoilta odotetaan nuhteetonta taustaa. Viranomaisilta voidaan pyytää tarvittaessa suppea turvallisuusselvitys

Näin haet

Hae koulutukseen Opintopolussa. Kun olet täyttänyt hakemuksen, saat vahvistuksen sähköpostiisi. Jos hakuun liittyy haastattelu tai pääsy- ja soveltuvuuskoe, sinuun ollaan yhteydessä sähköpostilla tai puhelimella viimeistään viikon kuluttua hakuajan päättymisestä.

Opiskelijavalintapäätös tehdään kolmen viikon kuluessa hakuajan päättymisestä. Saat valintapäätöksen sähköpostiisi.
Testaamme suomen kielen taidon hakijoilta, joiden äidinkieli ei ole suomi ja joilla ei ole todistusta koulutukseen riittävästä suomen kielen taidosta. Lue lisää kielitasovaatimuksista ja kielikokeista täällä.

Valinta tapahtuu hakemuksen ja haastattelun perusteella.

Oppisopimus

Kun koulutus suoritetaan oppisopimuksella, suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu opiskelijan omalla työpaikalla. Tällöin opiskelija sopii työnantajansa kanssa oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta tai hankkii itse koulutukseen soveltuvan työpaikan.

Ota yhteyttä alakohtaiseen koulutustarkastajaan ennen ilmoittautumista.

Täytä ilmoittautumislomake sen jälkeen täällä:
Ilmoittautumislomake oppisopimuskoulutukseen

Ilmoittautumislomake yrittäjän oppisopimuskoulutukseen

Kysy lisää

Opinto-ohjaaja

Sirkka Lintula

TreduNavi hakupalvelu
(puhelin, pvm/mpm)
PL 217 33101 Tampere

Oppisopimuskoulutus
Koulutustarkastaja
Osmo Tahvanainen
puhelin 050 442 0353
sähköposti Osmo.Tahvanainen@tampere.fi