Tredun kansainvälisen viikon kohokohtia: tapahtumia, vierailuja ja juhlaa

Syyskuun lopussa Tredun toimipisteissä järjestettiin erilaisia tapahtumia kansainvälisellä teemalla ja juhlittiin Tredun englanninkielisen merkonomikoulutuksen 10-vuotissyntymäpäiviä.

Viikolla 39 Tredussa oli paikalla kansainvälisiä vieraita kumppanioppilaitoksistamme, ja toimipisteissä järjestettiin muun muassa kv-messuja, joissa oli mahdollisuus saada tietoa liikkuvuuksista ja projekteista; sekä kuulla vaihto-opiskelukokemuksia ja tutustua uusiin kieliin opiskelijoidemme kautta. Santalahdentiellä Culture Corners -tapahtumassa jaettiin kokemuksia kansainvälisyyden merkityksestä ja siitä, millaista on kasvaa useiden eri kulttuurien kanssa.

Kymmenvuotissyntymäpäiviään viettäneen Vocational Qualification in Business -tutkinnon opiskelijat eli ”enkkumerkonomit” lähtivät viikon aikana tien päälle kouluihin suunnatun RoadShown merkeissä ja järjestivät myös työpajoja peruskoululaisille.

Tredun järjestämässä englanninkielisessä paneelikeskustelussa puhuttiin kansainvälisyyden monista toteutustavoista ja kv-osaamisen tuomista hyödyistä. Mukana keskustelemassa oli Tredun opiskelijoita ja opettajia, opinto-ohjaaja ja koulutuspäällikkö sekä ulkomaisen kumppanioppilaitoksemme edustaja.

Pallotien toimipisteessä Ylöjärvellä järjestettiin upea International Valo Business Week, jonka aikana esillä oli useita liiketoimintaan keskittyviä kansainvälisiä teemoja ja mielenkiintoisia puhujia.

Valossa vieraillut energinen yllätysesiintyjä: Duudsoneista tuttu Jarno Laasala!

Iltajuhla kruunasi viikon

Upeana lopetuksena viikolle toimi englanninkielisen merkonomikoulutuksen kunniaksi järjestetty iltajuhla, jossa muisteltiin mennyttä vuosikymmentä, kuultiin valmistuneiden uratarinoita ja saatiin nauttia upeista musiikkiesityksistä sekä tarjoiluista. Käytännön kautta oppiminen on ammatillisen koulutuksen ytimessä, ja juhlan toteutuksessa olikin mukana myös opiskelijoita usealta Tredun koulutusalalta kerryttämässä osaamistaan ja opintojaan aidoissa työtehtävissä.

Liiketoimintaa opiskelevat hoitivat osan iltajuhlan markkinoinnista, juhlatilan somisteluista ja viestinnästä. Myös tilaisuuden upeat juontajat olivat Tredun enkkumerkonomeja. Hiusalan opiskelijat ehtivät tehdä myös osalle vieraista tilaisuuteen sopivat kampaukset.

Herkullisen illallisen valmistivat Tredun englanninkielisen Vocational Qualification in Restaurant and Catering-tutkinnon kokkiopiskelijat ja tarjoilusta puolestaan vastasivat saman tutkinnon tarjoilijaopiskelijat. Vieraiden vastaanottamisesta huolehtivat Vocational Qualification in Tourism Industry -tutkinnon opiskelijat.

Viikon aikana nähtiin ja koettiin monin tavoin, että Tredussa on mainiota kansainvälistä osaamista ja paljon mahdollisuuksia kerryttää sellaista!

Tapahtumaviikkoon saatu tukea Kauppias K.P. Ruuskasen Säätiöltä.