Tredusta suoraan ammattikorkeakoulun toiselle vuodelle

Tredun kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoita

Aaro Vuorenmaa, Onni Timonen, Eemi Ilomäki ja Onni Tuomela valmistuvat Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmasta ja siirtyvät suoraan opiskelemaan Tampereen Ammattikorkeakoulun toiselle vuosikurssille.

Takana on ainutlaatuinen opiskelukokeilu: ammattiopistosta valmistuvat ammattilaiset aloittavat suoraan ammattikorkeakoulun toiselta vuosikurssilta. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun kokonainen luokka on aloittanut ammattiopistossa samanlaisen ammattikorkeakouluun tähtäävän opintorakenteen. Opinnoissaan opiskelijat ovat suorittaneet 180 osaamispistettä, joihin sisältyy 60 osaamispistettä ammattikorkeakouluopintoja, jotka ovat niin kutsuttuja väyläopintoja.

”Hyvä oikoreitti”

– Ammattikoulun kakkos- ja kolmosvuonna kävimme jatkuvasti kursseja TAMKssa, niin että kasassa on nyt noin vuoden opinnot”, Onni Timonen kertoo.
– Niin, että nyt mennään sitten suoraan kakkoselle! Aaro Vuorenmaa vahvistaa.
Suoraan? Entä pääsykokeet?
– Ei sellaisia ole, meidän pitää vaan vastaanottaa opiskelupaikka!
Tämähän kuulostaa suorastaan nerokkaalta! Suoritat ammatillisen perustutkinnon ja samalla oikaiset ammattikorkeakouluun, josta valmistut nopeammin kuin muut. Mitä tällainen pikatie vaatii? Nuoria ja opettajia jututtaessa tulee selväksi, että kyseessä ei ole läpihuutojuttu. AMK-kurssit vaativat omistautumista ja enemmän esimerkiksi matematiikka- ja kielitaitoja, kuin ammattiopiston perusopinnot

– Ollaan opiskeltu siellä pelkkiä kirjallisia aineita. Kyllä se taso siellä oli ihan toinen kuin täällä ammattikoulussa. Paljon vaikeampaa, Timonen miettii.
– Lukion käyneille tietyt asiat ovat varmasti helpompia, olihan se differentiaalien pyörittely alkuun aika haastavaa, Vuorenmaa myöntää
– Mutta käytännön hommissa tilanne oli sitten toisin päin. Eiväthän ne muut tunnistaneet edes perustyökaluja, ehkä mitan korkeintaan!
– Kyllä ammattikoulun käyneet ovat siellä haluttuja opiskelijoita, lehtori Matti Hellsten tukee
– Meidän opiskelijoillamme on käytäntö hallussa ja aivan erilaiset suhteet teollisuuteen ja muuhun työelämään. Siltä pohjalta on aivan eri hakea esimerkiksi inssityöpaikka.

Kenelläkään nuorista ei ole lähipiirissä kone- ja tuotantotekniikan taustaa, vaan ala on löytynyt esimerkiksi oman koneisiin liittyvän innostuksen myötä. Osalle tieto mahdollisuudesta jatkaa ammattikorkeakouluun tuli yläkoulun opojen kautta. Eemi Ilomäki löysi AMK-väyläopinnot itse.
– Ajattelin että mielenkiintoinen juttu. Ja hyvä oikoreitti!
Kuitenkaan pelkkä halu nopeaan ja suoraan reittiin insinööriksi ei riitä. Motivaatio ja kyky opiskella myös haastavampia kirjallisia aineita täytyy löytyä.
– Kolme näistä AMK-väylään valmistuvista opiskelijoista ovat opintojen ohessa toimineet myös Tredun kansainvälisessä AR/VR-projektissa, jonka puitteissa nuoret kävivät Saksassa ja Hollannissa. Eemi Ilomäki sai myös pronssia Taitajassa, eli ammattitaidon SM-kilpailuissa, lehtori Ville Sirén kertoo.

Eemi Ilomäki, Onni Timonen ja Aaro Vuorenmaa

Eemi Ilomäki, Onni Timonen ja Aaro Vuorenmaa valmistuvat Tredusta ja jatkavat suoraan TAMK:n toiselle vuosikurssille

Maailma pyörii kone- ja tuotantotekniikalla

Millaisia terveisiä valmistuvat lähettävät yläkoululaisille?
– Jos haluaa tulevaisuudessa tehdä monipuolista tekniikan alan hommaa, ykkösvaihtoehto on tulla Treduun automaatiopuolelle! Vuorenmaa maalailee.
– Hyvä ja varma paikka, täältä pääsee lähes mihin vaan hommiin, komppaa Timonen.

Kone- ja tuotantotekniikan alan ahkeralle opiskelijalle ja tarkalle ammattilaiselle töitä löytyy varmuudella suhdanneheittelyistä huolimatta myös tulevaisuudessa.
-Sano mikä tahansa ammatti? Kaikki mahdolliset ammattilaiset alasta riippumatta työskentelevät kone- ja tuotantotekniikan avulla valmistetuilla työvälineillä. Oli sitten kyseessä kuorma-auton tai metsäkoneen kuljettaja, siivooja, opettaja tai kirurgi. Jokaisen työvälineisiin on tarvittu kone- ja tuotantotekniikkaa, lehtori Timo Saari kertoo.
Ensimmäinen vuosikurssi kohtasi matkan varrella hiukan säätöä ja suunnittelun kömpelyyttä, mutta sekä opettajat että opiskelijat ovat kokonaisuuteen tyytyväisiä. Ja jatkoa on luvassa, syksyllä 2023 Tredussa aloitti jo 15 uutta opiskelijaa vastaavanlaisiin opintoihin.

Samalla päättäväisyydellä, kun vaativat AMK:n lukuaineet on ammattiaineiden rinnalla suoritettu, on poikien tulevaisuudensuunnitelmatkin selkeät. Ensin käydään armeija, sitten suoritetaan insinööriopinnot. Vuorenmaa ja Timonen tähtäävät johtotehtäviin, ehkä kansainväliselle uralle.
– Viiden vuoden päästä olen alalla töissä, viidentoista vuoden päästä teen omalle yritykselleni töitä. Se on aina ollut tavoitteenani, että jotain itselleni teen! puolestaan kertoo Timonen sellaisella määrätietoisuudella, ettei haastattelijalle jää hetkenkään epäilystä siitä, etteivätkö nämä nuoret tule toteuttamaan nämä unelmansa. Ja paljon enemmänkin.

Tredun kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoita

Kone- ja tuotantotekniikan alan ahkeralle opiskelijalle ja tarkalle ammattilaiselle töitä löytyy varmuudella suhdanneheittelyistä huolimatta myös tulevaisuudessa