Valmistuva Jussi Toivanen Gray: työsali on kuin paratiisiverstas

Jussi Toivanen Gray.

Jussi Toivanen Gray etsi lukio-opintojen jälkeen pitkään ammatillista suuntaansa. Vuosia maailmalla matkustellut ja käsillä tekemistä kaivannut Jussi löysi Tredun puu- ja taideteollisuusalan työsalista paratiisin, jossa jokainen päivä tuntui seikkailulta.

Itsenäistä, luovaa opiskelua

Jussi Toivanen Gray tiesi jo pitkään, että puusepän ammatti kiinnostaa. Lukion jälkeen hän oli kuitenkin liian väsynyt opiskelumaailmaan tarttuakseen ajatukseen heti. Vasta 28-vuotiaana aika tuntui oikealta. Hän halusi koulutuksen, jossa ei vain istuttaisi luennoilla, vaan tehtäisiin oikeasti jotain konkreettista.

Tredun arki yllätti Jussin positiivisesti heti alkumetreillä. Kun koneisiin oli tutustuttu ensimmäisten viikkojen aikana, opiskelijat pääsivät tekemään itsenäisiä töitä. Apua oli saatavilla aina kun sitä tarvitsi.

– Kutsuisin tätä paikkaa koulun sijasta paratiisiverstaaksi. Jokainen päivä on ollut suuri nautinto ja seikkailu, vaikka välillä ärräpäätkin saattavat lentää virheen, eli oppimisen hetkellä, Jussi sanoo.

Kahden vuoden aikana opinnoissa valmistui monenlaista: mm. yöpöytä, kaksi sohvapöytää, TV-taso, leikkuulautoja, kulhoja, hyllyjä, leikkimökki, peili ja porraskaide.

Kilpailutyö pääsi asuntomessutaloon

Opintojen näyttävin saavutus syntyi Tredun Aurora-asuntomessutalon huonekalukilpailuun. Jussin suunnittelema ja valmistama sängynpääty KOIVIKKO valittiin mukaan talon sisustukseen Lempäälän Asuntomessuille.

Työn kantava idea oli tuoda makuhuoneeseen lämpöä ja tasapainoa, ja saada säilytystilaa sängyn luo.

–  Päätin lisätä tuotteeseen myös LED-nauhan, joka luo rauhallista tunnelmaa ennen nukkumaanmenoa sekä tarjoaa valoa lukemista varten, Jussi kertoo. –  Huonekalujen valmistuksessa pyrin aina huomioimaan ympäristöystävällisyyden ja minimoimaan hukkapuun määrän. Tässä projektissa valitsin materiaaliksi oksaista tai värieroavaa koivua, jota perinteisesti karsitaan mahdollisimman paljon. Tässä työssä oksaisuus ei kuitenkaan vaikuta rakenteelliseen kestävyyteen, vaan antaa perinteiselle koivu-lookille uuden, hieman rustiikkisen ilmeen.

Työhön liittyy myös Jussin kirjoittama runo:

”Valo taittaa läpi havisevien lehtien
ja kuljettaa samoilijat päivin ja öin
turvallisesti takaisin asumuksiinsa.
Kukaan eikä mikään kiirehdi,
kun koivikko taas rauhan tuo.”

Opinnoista suoraan töihin

Valmistumisen jälkeen Jussi suunnitteli ryhtyvänsä yrittäjäksi. Elämä kuitenkin yllätti; heti koulun päätyttyä hänelle tarjoutui työpaikka puusepän yrityksessä. Jussi tarttui tilaisuuteen, ja pääsee oppimaan lisää alan konkareilta.

Jussin mielestä puusepän ala sopii parhaiten niille, jotka nauttivat konkreettisesta tekemisestä ja ongelmanratkaisusta. Ensimmäisenä päivänä ei tarvitse osata mitään, mutta uteliaisuutta oppimista kohtaan tarvitaan.

Jussin töihin voi tutustua Instagramissa: @puuraartisan

Onnea valmistuneelle!