Kosmetiikkaneuvoja
- Hakuaika
- Haku on päättynyt
- Kenelle
- Lukio tai ammatillinen perustutkinto
- Toteutustapa
- Iltaopetus, Monimuoto, Päiväopetus, Verkko-opetus
- Toimipiste
- Tampere Santalahdentie
Kosmetiikkaneuvoja on ihon- ja hiustenhoidon, ehostuksen ja kosmeettisten tuotteiden asiantuntija. Hän ohjaa ja neuvoo asiakkaita ihon ja hiusten hoidossa sekä tuotteiden käytössä. Kosmetiikkaneuvoja myös suunnittelee ja markkinoi asiakkaille erilaisia ehostuksia ja hoitoja. Kosmetiikkaneuvojan ammattitaito syntyy kasvojen, hiusten ja ehostuksien hallitsemisesta.
Kosmetiikkaneuvojat työskentelevät muun muassa neuvonta-, asiakaspalvelu-, myynti- ja markkinointitehtävissä. Kosmetiikkaneuvojan työpaikkoja ovat muun muassa hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset, tavaratalot, lentokenttien ja laivojen kosmetiikkaosastot ja apteekit. Kosmetiikkaneuvoja voi työskennellä myös yrittäjänä, tukkumyynnissä, maahantuojien myyntiedustajana tai kouluttajana.
Kosmetiikkaneuvojan työ edellyttää hyvää asiakaspalvelu- ja myyntiosaamista sekä monipuolista hius- ja kauneudenhoitoalan osaamista. Muita tärkeitä asioita alalla toimiessa ovat:
- sosiaaliset taidot
- esiintymistaidot
- luonteva asiakkaan kohtaaminen
- erilaisuuden hyväksyminen
- hienotunteisuus
- markkinointiosaaminen
- yrittäjähenkisyys
Lue lisää hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnosta
Opiskelijavalinta
Hae jatkuvassa haussa, kun olet siirtymässä toisesta oppilaitoksesta Treduun tai olet suorittanut lukion päättötodistuksen tai toisen ammatillisen tutkinnon.
Selviytyäkseen opinnoista opiskelijalla tulee olla riittävä suomen kielen taito B1.1.
Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Oppisopimuskoulutus
Kun koulutus suoritetaan oppisopimuksella, suurin osa opiskelusta ja oppimisesta tapahtuu opiskelijan omalla työpaikalla. Tällöin opiskelija sopii työnantajansa kanssa oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta tai hankkii itse koulutukseen soveltuvan työpaikan. Lue lisää oppisopimuskoulutuksesta
Täytä ilmoittautumislomake sen jälkeen täällä:
Ilmoittautumislomake oppisopimuskoulutukseen
Ilmoittautumislomake yrittäjän oppisopimuskoulutukseen
Kysy lisää
Tiimivastaava
Minna Syvänniemi
puhelin 050 345 1089
sähköposti minna.syvanniemi@tampere.fi
Opinto-ohjaaja
Tiina Hevonkorpi
puhelin 040 353 1392
sähköposti tiina.hevonkorpi@tampere.fi
TreduNavi hakupalvelu
sähköposti tredu.haku@tampere.fi
puhelin 040 170 5649
Hepolamminkatu 10, L-rakennus, 4. krs.
33720 Tampere
Oppisopimusasioissa
Koulutustarkastaja
Kaisa Akbay
puhelin 041 730 8474
sähköposti kaisa.akbay@tampere.fi