Aurinko helli Reteetä ja Reilua logistiikkapäivää Hervannassa

Useiden koulutusalojen yhteisponnistuksena tuotettu Retee ja Reilu logistiikkapäivä Hepolamminkadun Hervannassa tarjosi puitteet yrityksille esitellä kalustoaan, verkostoitua ja tavata opiskelijoita. Sää sattui aurinkoiseksi ja makkaraa kului. Esillä oli kalustoa Hervannan lisäksi myös muista logistiikan koulutusta tarjoavista toimipisteistä: Pirkkala, Kuru ja Nokia.

Logistiikkapäivän ideanikkari, lehtori Marko Hämäläinen iloitsi siitä, että kaikki toimipisteet saatiin yhteen ja eri alat tuottamaan palveluja tapahtumassa.

– Kun kysyin eri aloja ja toimipisteitä mukaan, saapuivat ne kaikki.

Hämäläinen toimii Tredussa linja-autopuolen opettajana ja sinihupparisia tredulaisia vilisi päivässä paljon.

– Elintarvikepuoli teki ja myi makkaraa, opinto-ohjaajat keskustelivat opiskelusta, painoalan opiskelijat tekivät suklaalevyille kääreitä ja autoihin tarroja ja mediapuoli valokuvasi tapahtumaa ja vastasi äänentoistosta. Lisäksi logistiikan kouluttamat liikenteenohjaajat ja omat järjestyksenvalvojat hoitivat omat ruutunsa.

Marko Hämäläinen toimii logistiikka-alan opettajana Hervannassa

Tapahtuma toteutettiin aurinkoisissa puitteissa tiistaina 29.8.2023 ja paikalle saapui yli kolmekymmentä yritystä kalustoineen.

– Meillä on tarkoituksena nostaa alaa yhteisponnistuksena, kertoa opiskelu- ja työmahdollisuuksista ja innostaa kouluttautumaan.

Tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Mitä sitten voisi tehdä vielä paremmin ensi vuonna?

– Tapahtumalle toivottiin jatkoa. Jos se toteutuu, ensi vuonna laitetaan lisää panoksia peruskoulujen mukaan haastamiseen, jotta päästään antamaan nuorille tuoretta tietoa ja ajatusta logistiikka-alan mahdollisuuksista.

Paikalle saapunut Business Tampereen logistiikan erityisasiantuntija Marita Jaatinen kehui järjestelyjä.

– Onpa upeasti paikalla myös sähkökäyttöistä kalustoa.

Kehitys kehittyy. Niin myös me.

Lisätiedot: koulutussuunnittelija Sirpa Saari, sirpa.a.saari@tampere.fi, 041 730 5539

Kaukokiitolaisia, Marita Jaatinen ja Tredun opettaja Jorma Eskola