Hakutulokset
1036 tulosta haulle “ ”
Tredun uusi merkonomikoulutus vie vastuullisuusosaamista työpaikoille
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu alkaa kouluttaa kestävän liiketoiminnan osaajia. Kokonaan verkossa toteutettava merkonomikoulutus on mahdollista aloittaa jo tämän kevään aikana.
Pitkän uran tehneet tredulaiset saivat ansiomitalit rintaansa
Kaupungin ansiomitalien luovutusperusteina ovat 40, 30 tai 20 vuoden palvelussuhteet Tampereen kaupungin palveluksessa. Vallitsevan tilanteen vuoksi Tredun palveluksessa olevat palkittiin Raatihuoneen sijaan pienimuotoisemmin Santalahdentien Ravintola Elmerissä. Juhlavassa tilaisuudessa kultaiset tai hopeiset ansiomitalit luovutettiin 20 henkilölle, joista paikalle olivat saapuneet lähes kaikki.
Tredusta valmistuu 24 uutta ylioppilasta ─ taskussaan myös ammatillinen tutkinto
Ylioppilastutkintolautakunta julkaisi tänään syksyn 2021 ylioppilaiden nimet. Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta kaksoistutkinnon eli ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon sai päätökseen 24 opiskelijaa. Lämpimät onnittelut ja menestystä jatkoon!
Tredu kehittää aikuisten oppisopimuskoulutusta
Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti 13.10.2021 myöntää Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Ideasta tuotteeksi -hankkeelle 345 000 euron jatkorahoituksen vuosille 2022–2024.
Tredun kahdessa suurimmassa toimipisteessä järjestetään koronarokotusten pop up -päivät
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun kahdessa toimipisteessä järjestetään koronarokotusten pop up -päivät. Hepolamminkadun toimipisteessä rokotetaan maanantaina 13.9.2021 klo 10–14. Santalahdentien toimipisteessä rokotuksia annetaan tiistaina 14.9.2021 klo 10–15.
Tredun johtaja Outi Kallioinen siirtyy pois tehtävästään keväällä 2022
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun johtaja, kasvatustieteen tohtori Outi Kallioinen siirtyy pois tehtävästään keväällä 2022. Taustalla on henkilökohtaiset syyt. Outi Kallioinen aloitti Tredun johtajana 5.3.20218. Kallioinen ilmoitti siirtymissuunnitelmistaan Tredun henkilöstölle 31.8.2021.
Treduun tullaan vain terveenä – muista kasvomaskit ja turvavälit // Enter Tredu only when you are feeling healthy – remember to wear a mask and maintain safety distance to others
Tredussa opiskellaan niin paljon kuin mahdollista lähiopetuksessa. Jotta lähiopetus onnistuu, Treduun tullaan vain terveenä.
Tredu kehittää jatkuvasti toimia kiusaamisen ehkäisemiseksi – tänä vuonna palkattu toistakymmentä ohjaushenkilöä ohjaamaan oppimista ja ehkäisemään kiusaamistilanteita
Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa on kehitetty pitkäjänteisesti kiusaamisen vastaisen työn toimintamalleja ja varmistettu opiskelijahyvinvointia sekä henkilöstön hyvää työntekijäkokemusta säädösten mukaisesti. Tämän vuoden aikana Treduun on palkattu 18 uutta ohjaushenkilöä opiskelijoiden tueksi.
Kestävän kehityksen sertifikaatti Tredun Metsätien toimipisteelle
Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Metsätien toimipiste Kurussa on saanut Kestävän kehityksen sertifikaatin. Sertifikaatti on osoitus kestävän kehityksen huomioimisesta koulutuksessa, oppimisympäristössä, kumppanuuksissa sekä johtamisessa. Kestävän kehityksen sertifikaatin myönsi Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKA.
Tredun ja huoltajien yhteistyö tiivistyy oppivelvollisuuden laajentumisen myötä
Toisen asteen koulutuksessa on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä alle 18-vuotiaiden huoltajien kanssa. Yhteistyö tiivistyy entisestään 1.8.2021 voimaan tulevan oppivelvollisuusuudistuksen myötä. Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa yhteistyö huoltajien ja oppilaitoksen välillä näyttäytyy jatkuvana vuorovaikutuksena osapuolten kesken.
Jaettu oppi moninkertaistaa osaamista ja työssä viihtymistä – Tredu kehittää tapoja henkilöstön osaamisen jakamiseen
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu haluaa olla edelläkävijä niin oppilaitoksena kuin henkilöstön osaamisen johtajana. Vuonna 2020 Tredu lähti rohkeasti kehittämään uusia tapoja jakaa osaamista ja luomaan ketterämpiä mahdollisuuksia oppimiseen henkilöstön sisällä. Tavoitteena on toimia esimerkkinä tulevaisuuden työelämätaitojen oppimisessa.
Romaneille oma kasvatus- ja ohjausalan osatutkinto Treduun
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu järjestää romaneille suunnatun kasvatus- ja ohjausalan osatutkinnon. Opinnot alkavat marraskuussa 2021 Tampereella ja niihin valitaan 15 romania. Infotilaisuus opinnoista järjestetään 27.5.2021 sekä livenä että verkossa.